Luonnonharrastus- ja valokuvauskurssin satoa

Bengtsårin leirisaarella järjestettiin 26.-28.7. perinteinen nuorten luonnonharrastuskurssi, jonka teemana tänä vuonna oli luontokuvaus. Kurssilaiset pääsivätkin tähtäilemään kameralla mitä moninaisimpia kohteita nousevasta Kuusta sudenkorentoihin ja sumuisiin aamumaisemiin.

20130726_2046-26_045
Okatytönkorento poseeraa.

20130726_2258-40_058Kuu nousee hämärtyvässä illassa saaristomaiseman ylle.

20130727_1115-53_058Punasyyskorentoa Leicalla naamaan.

 

20130727_1321-47_096Haarapääskynuorukainen istuskelee saaren päätalolla.

20130727_1504-23_124
Hietaheinäperhonen, karujen kalliorantojen asukki.

20130727_2152-59_153
Auringonlaskua kuvaamassa.

20130727_2202-19_168Iltapilviä auringonlaskun jälkimainingeissa.

20130728_0521-31_020
Varhaisen aamun kuvaajat.

20130728_0649-19_093Aamukaste paljastaa hämähäkkien mahdin.

20130728_0932-24_153
Sumuisen meren melojat.

20130728_1334-40_275
Savukaapuyökkösen toukka studio-oloissa kuvattuna: taustakankaana musta paita.

Kuvat: Teemu Saloriutta

Vaelluskurssin kuulumisia, 6. päivä: Haikeina kohti kaupunkia

1. päivä: Kohti metsän salaisuuksia
2. päivä: Joen ylitys ja suokävelyn ihanuus
3. päivä: Välipäivä Iso Ruokejärvellä
4. päivä: Hetkessä elämisen oivalluksia
5. päivä: Sateen taika

Vaelluskurssi2013_pokkari 277Heräsimme harmaaseen aamuun ja herättelimme muunkin leirin. Muutamalla oli vatsanväänteitä ja porukassa vallitsi yleinen voipuneisuus. Kenties tieto vaelluksen päättymisestä sai lihakset ja mielen koomautumaan jo ennen aikojaan. Tänään täytyisi silti kävellä vähän reilut 10 km Ruoveden keskustaan.

Pääsimme lähtemään ensimmäistä kertaa lähes aikataulun mukaisesti. Tallustelimme Pirkan taivalta vähäsen matkaa takaisin päin ja käännyimme risteyksestä itään, kohti Ruovettä. Painoimme letkana hanhenmarssia polkua pitkin ja pysähdyimme kunnolla vasta Ruokkeenharjun tilalla, missä kohtasimme ystävällisiä lampaita.

Vaelluskurssi2013_pokkari 294Paijailtuamme niitä aikamme vaihdoimme vetäjää ja päätimme ottaa oikopolun pohjoisempana kulkevalle autotielle.

Kävelimme, juoksimme ja hyppelimme, kukin valintansa mukaan, jutellen ja laulaen Kotavuoren mäelle saakka, jossa siirryimme vielä viimeistä kertaa Pirkan taipaleen vietäväksi.

Maistelimme metsän herkkuja ja haistelimme sen tuoksuja maisemien vaihdellessa hiekkatiestä heinikossa kulkevaan polkuun ja kosteasta kuusimetsästä paahteiselle mäntykankaalle. Aurinkokin palasi lämmittämään mieltä ja takaraivoa. Lopulta olimme jopa etuajassa arvioidusta saapumisajasta Ruovedelle – vai olikos se ”Rovaniemelle”…

Vaelluskurssi2013_pokkari 311

Vaikka metsässä on ihanaa, on myös kiva palata takaisin rakennettuun ympäristöön, jossa voi taas arvostaa fasiliteetteja ja palveluita ihan eri tavalla. Lounastimme Popo-pubissa linja-autoaseman vieressä ylityöllistäen pubin yksinäistä työntekijää. Osalla ateria myöhästyikin sen verran, että lähti mukaan linja-autoon. Autossa ei kovin monella enää riittänyt energiat ja kotimatka sujui uneliaasti.

Siri ja Anna rentoutumassa suolla.

Siri ja Anna rentoutumassa suolla.

Vaelluskurssi on niin kurssilaisille kuin vetäjilleenkin ainutlaatuinen kokemus eikä yksikään retki luontoon ole samanlainen kuin toinen. Elämään kuuluvat niin onnistumiset kuin vastoinkäymiset, positiiviset ja negatiiviset tunteet. Vaellus metsäisessä erämaassa teiden ulottumattomissa tarjoaa molempia uudessa ympäristössä.

Vaeltamisessa on jotain alkukantaista, joka saa ihmisen lähtemään ja etsimään mahdollisimman koskemattomia alueita, elämän syntyperiä. Vain täällä ihminen voi todella löytää itsensä, mitä hän todella on.

Leiriin oli vielä matkaa, mutta aina on aikaa istua katsomaan auringonlaskua.

Leiriin oli tuona iltana vielä matkaa, mutta aina on aikaa istua katsomaan auringonlaskua.

 

 

Suomi on rikas maa, nimenomaan siksi, että meillä on mahdollisuus lähteä luontoon rauhoittumaan lähellä omaa kotia. Muistetaan arvostaa ja toteuttaa jokamiehenoikeuksia ja huolehtia, että kaunis luontomme säilyy ja että tulevaisuudessakin meillä on mahdollisuus lähteä etsimään tätä elämän alkulähdettä.

Kurssin vetäjät Sini ja Sonja toivottavat kaikille hyviä ja turvallisia vaelluksia sekä kaikenkarvaisia kokemuksia – positiivisia ja negatiivisia, ne ovat loppupeleissä yhtä arvokkaita.

Teksti: Sini Malminiemi

Kuvat: Sonja Martikainen

Vaelluskurssin kuulumisia, 5. päivä: Sateen taika

1. päivä: Kohti metsän salaisuuksia
2. päivä: Joen ylitys ja suokävelyn ihanuus
3. päivä: Välipäivä Iso Ruokejärvellä
4. päivä: Hetkessä elämisen oivalluksia

Vaelluskurssi2013_pokkari 209Taivas nyyhki viimeisen kokonaisen retkipäivän alkajaisiksi, heräsin siis hentoon sateeseen ja harmauteen. Nihkeyden lisäksi se tuntui jotenkin lohdullisesta. Seuraava yö olisi viimeinen, jonka saisin metsän huomassa huokailla, ikävä kouraisi palan päivästäni.

VK2013 652

Essi ja Tomi Karhukosken laavulla ensimmäisenä aamuna.

Toinen pala taittui, kun aistin leirin henkeä, porukastamme kaksi lähtisivät tänään lounaan jälkeen muuttamaan Helsingissä kotiaan.

Eikä mitkä tahansa kaksi, vaan elämää pulppuava pariskunta, osa porukkaamme.

Heidän lähteminen muistutti myös elävästi kaikesta kaupungissa, niin taittui kolmas pala. Hiljainen joukkomme lähti vaelluksen pisimmälle matkalle leiristä, johon monikaan ei ollut saanut syvempää tuntumaa, niin paljon oli jo koettu.  Ei ihmisparka kestä elää ihan sata lasissa 24/7 viidettä päivää putkeen, nähtävästi.

Taaksepäin katsoessaan on ilo huomata minkä lisäarvon suruisan tunnelman tunnit toivat. Vaihtelu näissäkin asioissa avarsi mukavasti taas maailmaa.VK2013 975

Vaelluskurssi2013_pokkari 229Elon sykli muutti tuon päivän aikana muotoaan ensin aarniometsän taioissa ja sen jälkeen lounaalla. Aarniometsä sai eloa auringonsilloista ja kuopuksiemme suunnittelemasta ja esittämästä huikeasta Eräjorma-laulusta.  Siinä se oli, tunnelmat tiivistettynä hauskasti melodioihin… meidän laulumme!

ERÄJORMALAULU

san. Anna Carlson, Siri Joskitt, Laura Tuovinen, säv. Vladimir Shainskiy (Minä soitan harmonikkaa)

Eräjormana kuljen
ja mä vetoketjun suljen,
ettei sisään sada takin kaulukseen.
Eihän tietää voi ryhmä,
miksi märkänä kuljen,
kun en omista Gore-Tex-takkia.

(kert.) Minä keitän Pirkka-pastaa,
vetäjät on kummissaan.
Niillon pelkkää gourmét-ruokaa:
lettuja ja hodareita.

Eräjormana kuljen
ja mä ahvenia nyljen,
jotka kalastin kävelysauvalla.
Eihän tietää voi ryhmä,
miksi laastareita laitan,
kun mä taas rakon jalkaani sain.

(kert.)

Eräjormana kuljen,
tuskissani karttaa luen,
kun en tajua sitä ollenkaan.
Eihän tietää voi ryhmä,
miksi metsässä mä eksyn,
kun mun kompassini tippui jorpakkoon.

(kert.)

Eräjormana kuljen
ja mä kehnäsienen tunnen
enkä sekoittanut sitä seitikkiin.
Eihän uskoa voi äiti,
kun mä kotonani kerron,
etten syönyt kärpässientä ollenkaan.

(kert.)

Eräjormana kuljen
ja mä sydämeeni suljen
tämän hetken täällä Helvetin korvessa.
Eihän tietää voi kansa,
miksi Kampissa mä itken,
kun en tahdo enää palata keskustaan.

VK2013 979Vanhan metsän taiat hiipivät salakavalasti syövereihimme ja vasta lounaalla näki sen vaikutuksen kokonaisuudessaan.  Kävelimme lounaspaikkaan yksin, kukin tahtiaan, ja olin viimeisiä paikalle saapuvia. Näky oli pysähtynyt. Kalliolla mättäiden päällä, veden ympäröimänä oli joukko rentoutuneita, ajatuksiinsa uppoutuneita upeita ihmisiä, yhdessä omissa oloissaan.Vaelluskurssi2013_pokkari 244

Pienet vesipisarat herättelivät meidät takaisin todellisuuteen ruokatorkuilta, ja ohjaajamme Sonja ja Sini johdattelivat meidät takaisin aurinkoon aloittamalla taas yhden heidän osuvista leikeistään. HAH, hymyilyttää vieläkin kun muistelee niitä naurunhörähdyksiä… kaikki aamuinen tuska katosi kikatuksen kaikuna metsään. Mahtavaa. Siitä oli turvallista jatkaa matkaa.

Sade oli tänään iltanuotiolla jonkun meistä päivän sana ja nyt voin yhtyä siihen. Sadepisarat herättivät meidät unenomaisesta tunnelmasta muutamaankin otteseen tuona päivänä, onneksemme.

Teksti: Pamela Teini, Jenna Hautala, Pauliina Saarman

Kuvat: Sonja Martikainen

Jatkuu…

Vaelluskurssin kuulumisia, 4. päivä: Hetkessä elämisen oivalluksia

1. päivä: Kohti metsän salaisuuksia
2. päivä: Joen ylitys ja suokävelyn ihanuus
3. päivä: Välipäivä Iso Ruokejärvellä

VK2013 921Neljännen päivän aamu Iso Ruokejärvellä valkeni jälleen seesteisenä ja lämpimänä. Kömmin teltasta ulos hieman pommiin nukkuneena – makuupussi oli todellakin alkanut tuntua jo vähän liiankin mukavalta ja kotoisalta.

Edessäni aukeava kaunis avosuomaisema kuitenkin rauhoitti mielen nopeasti ja aamupuuron kiehuessa noukin teltan lähistöltä mehukkaat mustikat puuron kaveriksi. Puuroa lusikoidessani mietin, mikä onni, että vielä olisi kaksi kokonaista päivää edessä. Ajankulu ja viikonpäivät olivat menettäneet merkityksensä.

VK2013 935

Tuntui hyvältä lähteä liikkeelle ja rinkkakin vaikutti jo hieman keveämmältä. Samat tunnelmat tuntuivat vallitsevan koko ryhmällä ja matkaan lähdettiin iloisin ja kevein mielin. Päivämatka oli vaelluksen lyhyin, mikä osaltaan tuntui lisäävän matkanteon leppoisuutta.

Matkalla ehti bongaamaan polulla kasvavat kanttarellit ja muut metsän antimet. Vaikkakin leppoisuus oli vallitseva tunnelma, ryteiköltä ja haastavalta maastolta ei tälläkään kertaa vältytty. Mutta mikä oikea vaellusmaasto se sellainen helppo olisi? Kaikki kuitenkin selvisivät tihkusateen liukastaman jyrkän rinteen alas sen enempää kompuroimatta, vaikka allekirjoittaneella polvet melkoisesti tutisivatkin.Vaelluskurssi2013_141

Yksi päivän kohokohdista oli tauon aikana tehty aistiharjoitus metsän hiljaisuudessa. Kuuntelimme, haistelimme ja maistelimme silmät kiinni metsän ääniä ja tuoksuja.

Tien ääni jossain hyvin kaukana, puiden humina ja natina tuulessa, kostean sammaleen tuoksu, hyttysen ininä.. Kuinka pieni ja yksinkertainen harjoitus voikaan olla niin voimaannuttava ja saa pysähtymään kokonaisvaltaisesti juuri siihen hetkeen, juuri siihen paikkaan. Saattoi silmäkulmanikin hieman kostua sen kokonaisvaltaisen hyvän olon vuoksi. Ei ollut ikävä kaupunkiin, ei.

 

Vaelluskurssi2013_142

Pienen rentoutumisen jälkeen oli hyvä hetki kokeilla itsenäisesti kartan ja kompassin käyttäytymistä ja suunnistaa oman kompassin vietävänä pois metsästä jälleen Pirkan Taipaleen polulle. Sateen liukastamilla kivisillä rinteillä rinkan kanssa taiturointi kävi päivän toisesta tasapainoharjoituksesta ja päälle laitettu kuoritakki varmisti varsin lämpimänä pysymisen. Yhteistyö kartan ja kompassin kanssa oli kuitenkin toimivaa, luottamussuhde oli syntynyt useammille. Vaelluskurssi2013_pokkari 144

Loppumatka kohti Luomajärven yöpymispaikkaa taittui verkalleen, kaunista sateen raikastamaa metsää ihaillen. Leiriin saavuimme hyvissä ajoin, mikä mahdollisti rauhallisen illan – kenelle mahdollisuuden vetäytyä luonnon keskellä omiin ajatuksiin, kenelle mahdollisuuden torkahtaa päiväunille.

Leirissä saimme päästää luovuutemme valloilleen ja valmistella taideteokset luonnosta löytyvistä materiaaleista aiheena ”Suhteeni luontoon”. Saimme nähtäväksi mitä erilaisimpia taideteoksia ja kuultavaksi mitä taidokkaimmin esitettyjä kuvauksia luontosuhteesta.

Luontotaideteos: Siri Joskitt

Luontotaideteos: Siri Joskitt

Vaelluskurssi2013_183Iltanuotio valmisteltiin yhdessä ja halukkaat pääsivät tekemään oman pienen nuotion. Kiehiset valmistuivat ja nuotiot syttyivät tihkusateesta huolimatta. Vaelluskurssi2013_pokkari 187

Nuotioiden yhdistämisen jälkeen iltanuotio olikin jotain siinä nuotion ja kokon välimaastossa.

Ilta venähti pian yön puolelle nuotion ääressä oleillen, niitä näitä jutustellen, matkalla kerättyjä sieniä valmistaen. Miten hyvältä mitä yksinkertaisin ruoka luonnon omista antimista maistuikaan.

VK2013 600Nuotion ääressä istuen, tulen leikkiä tuijotellen, iltateetä juoden, en olisi voinut olla onnellisempi: olin saavuttanut sen, mitä halusin ja etsin. Tyyneyden. Tässä ja nyt. Oivalluksen, mikä oli tärkeää ja mikä ei, aivan kuten nuotiolla luetussa ”Sedrik”-sadussakin (kirjasta Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia).

Jatkuu…

Teksti: Satu Mäki-Nevala

Kuvat: Sonja Martikainen

Vaelluskurssin kuulumisia, 3. päivä: Välipäivä Iso Ruokejärvellä

1. päivä: Kohti metsän salaisuuksia
2. päivä: Joen ylitys ja suokävelyn ihanuus

Vaelluskurssi2013_pokkari 095Edellisen illan venyttelytuokio oli avannut pahimmat lihasjumit ja olo oli vetreä kun sunnuntaiaurinko alkoi hiljalleen paahtamaan palkintopaistejamme. Vaikka vaeltaminen on siisteintä ikinä, on välipäivän viettäminen vielä siistimpää.

VK2013 854Myslit kurkkuun ja metsään! Ilman rinkkaa kulkeminen sai askeleen lentämään pitkospuilla ja matka taittui sukkelasti pienryhmissä kohti kansallispuiston ykkösnähtävyyttä, Helvetinkolua. Aamun runollinen rauhaisuus järkkyi ukkosen kaivautuessa korvakäytävään ja sateen taputellessa päälakea, mutta salamat eivät onneksi näyttäytyneet.

Helvetinkolu oli vaikuttava näky! Sanat ei kuvaile ja kuvat ei tee oikeutta, käy ite kattomassa!

Sateen voimistuessa pysähdyimme puun suojaan syömään pienen kyykky-lounaan. Vanhan männyn juurella ruisleipä oli nannaa.

VK2013 869

Vaikka taivas tarjosi vettä sillä isommalla lusikalla, juomavesipullon pohja oli kuiva ja kaivo oli löydettävä. Eeppisen matkamme todellinen kohde oli kansallispuiston pääportin vieressä sijaitseva kioski. Rehellisesti sanottuna odotukset eivät olleet korkealla, mutta kioskista paljastui jymypaukku! Oman lähitilan villisikaa ja Kolun kuhaa, mieletöntä!

Viileä sade oli herätellyt ajatusta kuumasta kaakaosta ja leiriin palatessamme Trangia löysi tulitikun nopeasti. Kuksa-kaakao pöllin päällä – elämäni paras kaakao!

VK2013 902Muiden ryhmäläisten palatessa leiripaikalle ilta jatkui opin tiellä. Ohjaaja-Sonja oli kerännyt valtavan sienivalikoiman metsästä ja esitteli tatit haperoista. Ohjaaja-Sini opetti marjojen ja muiden metsänantimien tunnistamista sekä ongen tekoa. 

Iltaohjelman avoimuus vapautti meidät leiripaikan viereiselle suolle pyllistelemään hillan perässä. Joku kehveli oli hillat jo napsinut, mutta onneksi löysimme  edes muutaman (lue: Essi löysi) ja saimme kokea gastronomisen aistiräjähdyksen. Laihasta lakkasaalista huolimatta paljain jaloin nevalla tallustaminen oli itsessään jo huikea kokemus! 

VK2013 821Iltapiirin jälkeinen hierontarinki avasi viimeisetkin lihassolmut ja olimme jälleen valmiita uuteen vaelluspäivään kohti Luomajärven leiripaikkaa.

Jatkuu…

Teksti: Tomi Peltola & Essi Ruuskanen

Kuvat: Sonja Martikainen

Vaelluskurssin kuulumisia, 2. päivä: Joen ylitys ja suokävelyn ihanuus

1. päivä: Kohti metsän salaisuuksia

VK2013 636

Ensimmäisen nukutun yön jälkeen olo oli suurimalla osalla väsynyt, sillä ensimmäinen leiriyö nukutaan perinteisesti huonosti. Auringon lämmittäessä hyttystenpuremat kasvot ja sulattaessa kohmeiset varpaat mielialat kohosivat kuitenkin iloisiin ja odottavaisiin sfääreihin.

Aamupala nautittiin Karhukosken porinaa kuunnellessa. Annettu aikaraja leirin purkuun ylittyi, kuten asiaan kuuluu, reippaasti.

Vaelluskurssi2013_pokkari 105Lähdettyämme taivaltamaan osa joukostamme teki ilahduttavan löydön: kehnäsieniä! Nämä varsin maukkaat ruokasienet eivät olleet kovin monelle entuudestaan tuttuja, ja vetäjät selostivatkin mielellään sienen ominaispiirteitä.

Pienen tarpomisen jälkeen vasemmalle puolellemme jäi silta, jota pitkin olisi ollut vaivatonta ylittää joki. Helppo tie ei kuitenkaan meille sopinut, vaan rämmimme vyötärönkorkuisessa pusikossa alemmas jokea ylityspaikkaa etsien. Pienen epäilyn jälkeen päätimme, että hakemamme paikka oli löytynyt, ja lähdimme sandaalit tai crocsit jalassa ylittämään jokea.

VK2013 689

Selvisimme ilman suurempia huolia 20 cm syvyisen veden ylitysseikkailustamme, ja matka jatkui kohti pohjoista.

Vaelluskurssi2013_pokkari 044Päivä oli helteisen kuuma ja painostava, mutta mieliala silti korkealla. Pidettyämme tauon erään maatilan lähellä suurin osa ryhmästä (”nopeat”) lähtivät kuitenkin kävelemään väärään suuntaan, ja seurauksena tästä hidas ryhmä (joka käveli oikeata reittiä) ja nopea ryhmä olivat lähes samanaikaisesti perillä samassa risteyksessä.

Opetuksena oli kenties, että tarkistaminen kannattaa, vaikka se veisi hieman aikaa. Yhdessä eksyminen ei kuitenkaan tuntunut ollenkaan pahalta, vaan matka eteni omalla painollaan kohti lounaspaikkaa Haukkajoen yläjuoksulla.

Juuri ennen lounasta käväisimme katsastamassa kauniin suon, Isonevan. Se oli tilaisuus ottaa kuumat vaelluskengät pois jaloista ja talsia paljain jaloin, ihanaa!

VK2013 712Avoin suo oli paahteinen paikka, mutta viileä suovesi virkisti kummasti. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

VK2013 725Tarkastelimme myös soiden peruskasveja. Suokukka, karpalot ja kihokit tulivat ohjaajien opastuksella kaikille tutuiksi. Suokävelyn jälkeen jatkettiin puolen kilometrin verran lounaspaikalle Haukkajoen rantaan.

Päivä oli niin kuuma, että ensimmäisenä etsiydyimme puun varjoon lepäilemään hetkeksi ja valmistelemaan lounasta. Joesta saimme myös täydennystä vesivarastoihimme. Helteisen kävelymatkan jälkeen lepohetki ja tankkaus olivat tarpeen ja lounas maistui harvinaisen hyvälle.

Lounaan jälkeen jatkoimme jalkapatikalla kohti Ison Ruokejärven leirintäaluetta. Matkaa tehtiin hiekkatiellä, metsäpolulla ja umpimetsässä. Aurinko porotti sinnikkäästi ja kuivat jäkälämatot murenivat kenkien alla.

VK2013 755Seuraava levähdyspaikka, Heinälahti, olikin lähellä. Perinteinen suomalainen järvimaisema ilahdutti meitä vaeltajia kovin, ja pian liu’uimme kallioilta veteen vilvoittelemaan. Lepotauon aikana ehdittiin myös tuijotella taivasta, syödä mustikoita ja tutustua toisiimme paremmin adjektiivileikin myötä. VK2013 750

Sitten rinkat selkään ja eteenpäin. Ylimääräinen tauko pidettiin Haukanhiedan kaivolla, jossa saimme varastot täyteen kylmää ja kirkasta vettä, oi!

Polku johdatteli meidät kumpuilevan metsän halki perille, ja rentouttavan venyttelytuokion jälkeen alkoivat leiriytymistoimet. Iltanuotiolla pohdittiin, että kansallispuiston metsässä on ainutlaatuinen tunnelma. Hoidetun puupellon vaihtumisen ehkä kaoottiseen mutta samalla mystiseen suojelualueeseen huomasi nopeasti. Tätä oli odotettu.

Jatkuu…

Teksti: Tomi Ståhlberg, Julia Hämäläinen ja Katja Laukkonen

Kuvat: Sonja Martikainen

Vaelluskurssin kuulumisia, 1. päivä: Kohti metsän salaisuuksia

VK2013 518Bussimatka tuntui pitkältä ja kuumalta, kun ei oikein tiennyt mitä odottaa. Mutta kun laskeuduimme autosta hehkuvaan auringonpaisteeseen, edessämme alkava metsä tuntui tahtovan näyttää, millaisia kokemuksia ja salaisuuksia se kätki varjoihinsa.

Kertasimme kartoista päivän reitin, nostimme rinkat selkään ja lähdimme marssimaan pitkin Haukkajoen pölyistä maantietä. Matkalla pääsi juttelemaan muiden kanssa ja tutustumaan 14 henkiseen porukkaan, josta osa ei ollut nähnyt toisiaan vielä aiemmin. Matkalta löytyi tienposkesta metsämansikoita ja vadelmia; myös epäonnisen sudenkorennon pudottama siipi kiilteli maassa.

VK2013 526

Jonkin matkaa tietä kuljettuamme tulimme risteykseen, josta kartan mukaan metsään poikkeamalla pääsi oikealle metsälähteelle. Kuljimme koivikossa väistellen tielle osuvia oksia ja hämähäkinseittejä, kunnes tulimme lähteelle, joka pulppusi ystävällisen näköisenä sammalikossa. Kurotuimme täyttämään vesipullomme kylmällä ja kirkkaalla vedellä – juoma virkisti ihanasti kuumuudessa.

VK2013 547

Lähteen jälkeen kuljimme hyvän aikaa metsässä, jossa ei ollut merkittyjä polkuja. Matkalla sai nähdä hienoa poronjäkälän peittämää avokalliota, maistaa mustikoita ja juolukoita, haistella kanervankukkia ja raapia paljaat säärensä katajapensaisiin (kuumuuden takia oli pakko käyttää lyhyitä housuja.)

Mutta juuri kun ihoa alkoi kirvellä ja helle uuvuttaa, niin puiden takaa avautui niin kaunis, auringossa kimmeltävä järvi, että kaikki huolet unohtuivat silmänräpäyksessä. Se oli pienikokoinen järvi aivan keskellä metsää, kuin se olisi juuri muodostunut sinne palkinnoksi meille vaeltajille. Rantoja kehystävät vihreät ruo’ot peilasivat kuvajaisiaan vedestä. Vedenpintaan osuvat auringonsäteet heijastuivat rannassa seisovien mäntyjen runkoihin järjestäen upean valonäytöksen.

VK2013 583

VK2013 575

Kävimme järven lempeän viileässä vedessä uimassa ja valmistimme ensimmäisen yhteisen ateriamme mäntyjen juurella. Ruokalevon jälkeen mietimme, jäisimmekö järven rannalle myös yöksi, vaikka alkuperäisen suunnitelman mukaan ensimmäisen leiripaikkamme tuli olla Karhukosken laavulla.

Yhteisen pohdinnan jälkeen päädyimme kuitenkin jatkamaan vielä laavulle, koska matka ei ollut kovin pitkä, ja päivän kääntyessä iltaan ilmakin alkoi mukavasti viiletä. Heitimme hyvästi satumaiselle järvimaisemalle ja lähdimme uudestaan tarpomaan metsään.

Lyhyt matka taittui nopeasti, ja pian olimmekin päivän viimeisessä määränpäässä. Pystytimme telttamme pehmeään varvikkoon, ja ennen nukkumaanmenoa keräännyimme vielä laavulle nuotion ympärille. Laavun vieressä kohisi Karhukoski, jonka kiviä ja vesipyörteitä oli jo vaikea erottaa hämärässä. Nuotiolla oli väsynyt, mutta innostunut tunnelma. Kaikki tuntuivat olevan vielä vähän ihmeissään siitä, että nyt sitä tosiaan oltiin täällä, keskellä metsää, kaukana kaupungin melusta ja kiireestä. Ilmassa oli jännitystä siitä, mitä kaikkea tulevat päivät toisivat tullessaan, mutta samalla saattoi jo aistia luonnon tuoman raukean pysähtyneisyyden.

VK2013 610Ennen telttaan kömpimistä seisoin vielä ulkopuolella katselemassa ympärilleni. Metsä ympärilläni oli pimeä mutta turvallinen, ja kuusten takaa alkoi taivaalle nousta kalpea kuu. Silloin ajattelin, että parasta retkeilyssä on se, että vaikka tulee yö ja pimeä, niin ei tarvitse lähteä kotiin. Saa nukahtaa luontoon kuunnellen kosken kohinaa ja hiljaisuutta – ja aamulla kun herää, voi kuulla jonkin linnun laulavan aivan lähellä.

Jatkuu…

Teksti: Anna Carlson
Kuvat: Sonja Martikainen

Närängän seikkailuja, osa 3: Sinipyrstön maisemassa

Retkikertomuksen aiemmat osat:
Huh hellettä
Kohti Laattajaa

Sää on vihdoin viilennyt, päivä on pilvisen harmaa ja tuulinen. Vietämme Laattajalla ansaittua lepopäivää: pesemme pyykkiä, teemme pienen päiväretken lähimaastoon ja nukumme pitkät päiväunet. Retki on vasta puolivälissä, vielä pitää jaksaa.

20130605_1749-24_021

Seuraavana aamuna puramme leirin sään jatkuessa viileänä. Nyt kuitenkin aurinko paistaa – täydellinen retkisää! Tai siis vähiten huono, mitä kesällä voi olla, toteaisi Krooniset kesävihaajat ry, jos olisimme jo moisen yhdistyksen perustaneet. Syksyä odotellessa.

20130606_1116-11_004

20130606_1122-40_018Suuntanamme on Peurojärven laavu Närängänvaaran takana. Alkumatka sujuu vauhdikkaasti tietä pitkin, sen jälkeen käännymme polulle kohti vaaraa. Yksitoikkoisen kulkemisen lomassa laskemme sudenkorentoja. Pohjanukonkorentoja tulee vastaan päivän aikana yhteensä 48, neidonkorentoja seitsemän. Lisäksi kuvaamme kaikki kiiltokorennot, sillä niiden määrittämiseen maastossa eivät taitomme riitä. [Retken jälkeen kuvista löytyy vaskikorento, välkekorento, hoikkakiiltokorento sekä aapakiiltokorento, joka on vuoden ensihavainto Suomessa. Edes ripaus mainetta ja kunniaa!]

Joudumme hetkeksi paahteisille hakkuuaukeille. Vaikkei lämpötila enää yllä hellelukemiin, on rinkan kantaminen ihan riittävän hikistä puuhaa. Varsinkin, kun päällä on sadetakki – ainoa ötökkätiivis pitkähihainen. Mäkäränpuremista kaksinkertaiseksi turvonnut käsi on sitä mieltä, ettei ilman takkia enää tällä reissulla kuljeta.

Ensimmäiset ihmiskontaktit

Koukkaamme lähteen kautta Närängän tilalle lounastamaan. Siellä tapaamme ensimmäiset ihmiset koko retken aikana. Parille suomalaiselle emme maan tapaa noudattaen tietenkään puhu, mutta kun hollantilaisen turistiryhmän opas tulee juttelemaan, vaihdamme muutaman sanan.

Ryhmä pitää majaansa Suomussalmen Hossassa ja on päiväretkellä Närängänvaaralla. Tämä on heidän mielestään niin ainutlaatuinen paikka maailmassa, että joka vuosi on palattava. Mitäpä tuohon lisäämään. Tämänkertainen visiitti on heille jo kuudes.

Kuulemme turistioppaalta, että Venäjän puolella on Kuusamon korkeudella laajoja metsäpaloja. Ilmankos maisema näyttää niin utuiselta. Etäisyyttä on kuitenkin sen verran, etteivät palot uhkaa levitä Suomen puolelle.

20130606_1618-42_059

Tutustumme Närängän tilalla alueen historiasta kertovaan näyttelyyn. Tilalla on asuttu jo vuodesta 1841 ja saatu elantoa muun muassa viljelemällä maata, kasvattamalla lehmiä ja lampaita sekä metsästämällä ja kalastamalla.  Tilan rakennukset eivät ole yhtä vanhoja, sillä talvisodan alussa määrättiin rajan pinnassa sijaitsevat  rakennukset poltettaviksi, etteivät ne tarjoaisi suojaa maahan tunkeutuville joukoille. Sauna jäi polttamatta, muut rakennukset pystytettiin uudelleen sodan jälkeen. Nykyään tila on Metsähallituksen hoidossa muistona menneen ajan kulttuurista.

20130607_1919-24_115

Lounastauon jälkeen jätämme vaaran toistaiseksi taakse ja seuraamme pitkospuita laajan Hyöteikönsuon yli. Aurinkoisella aavalla lentelee sadoittain sudenkorentoja. Jo toinen retkeläinen hukkaa kameran linssisuojan ‒ mikä ihme niitä oikein syö?

20130606_1730-19_084

Saavumme vaihteeksi hyvissä ajoin leiripaikallemme, kahden järven välisellä harjulla sijaitsevalle laavulle. Ei voita Laattajaa, ja rakennetulla paikalla yöpyminen on muutenkin noloa.  No, ainakin tuulee sen verran, ettei hyttysistä ole kiusaa.

Illalla lähdemme valokuvaamaan läheiselle Suojärvelle, jonka vastarannalla kohoaa Närängänvaara. Illan viimeisten auringonsäteiden kurottaessa horisontin ylle suorittaa laulujoutsenten laivue tyylikkään ylilennon. Hieno huipennus muutenkin onnistuneelle retkipäivälle.

20130606_2240-51_162

Käymme nukkumaan teeren soidinpulputuksen säestyksellä. Ääni on kuin viimeinen tuulahdus Koillismaan keväästä, joka on jo vääjäämättä vaihtunut kesäksi.

Sinipyrstön jäljillä

Aamulla vietämme leppoisaa leirielämää. Suunnitelmana on kulkea Närängänvaaralla yli puoli vuorokautta keskiyöhön saakka. Olisihan sääli poistua alueen hienoimmalta maisemapaikalta ennen vuorokauden kauneimpia hetkiä, eikä seuraavana päivänä tarvitse jaksaa kävellä kuin kolme kilometriä taksille. Niinpä pakkaamme päiväreput vasta puolenpäivän jälkeen, aamupalan ja lounaan syöneinä.

Alkumatkan mäntykankaalla hämmästelemme neidonkorentojen paljoutta. Mitä ihmettä satakunta virtavesissä viihtyvää sinihohtoista korentoa täällä tekee? [Retken jälkeen kuulemme korentojen aikuistuvan metsässä ja siirtyvän noin viikon kuluttua kuoriutumisesta takaisin virtavesien äärelle.]

20130607_1336-50_045

Närängänvaaralle kipuaminen sujuu hikisissä tunnelmissa. Lähestyessämme Yheksänsylenkalliota terästämme kuuloaistin äärimmilleen. Sieltä on nimittäin ilmoitettu vaaran viimeisin sinipyrstöhavainto. Tuo salaperäinen Siperian taigan asukki viihtyy vanhoissa kuusivaltaisissa vaarametsissä ja on Itä-Suomen syrjäseuduilla levinneisyytensä läntisillä äärirajoilla. Vielä muutama vuosikymmen sitten lintu oli maassamme todellinen suurharvinaisuus, mutta nykyään pesimäkanta lasketaan huonompinakin vuosina jo sadoissa pareissa. Joka tapauksessa olisi kertakaikkisen väärin viettää yli 12 tuntia lajin keskeisellä elinalueella näkemättä itse linnusta vilaustakaan.

Olemme etukäteen tankanneet sinipyrstön laulua muistiimme. Heti kalliolle noustessamme alkaakin ihan läheltä kuulua tutulta vaikuttava kirkas sävel. Emme luota korviimme, joten yritämme etsiä lintua kiikarilla. Kalliolta aukeaa upea näkymä Hyöteikönsuolle ja ympäröiviin metsiin. Pieni lintu voi piiloutua mihin tahansa avaraan maisemaan.

20130607_1712-35_098

Laulaja ei osu silmään, joten käväisemme vaaran rinteellä äänen suunnassa.  Hukkareissu, ei näy sinipyrstöä. Nielemme tappiomme ja horjumme väsynein jaloin Närängän tilalle keittelemään päivällistä. Vaaralla kiipeily vaatii energiaa.

Heti päivällisen jälkeen yritämme uudestaan. Kiipeämme ylös ja  jäämme hetkeksi Kirkkokalliolle katselemaan itään päin aukeavaa maisemaa. Venäjän metsäpalojen sauhut näkyvät selvästi horisontin yllä.

20130607_1937-22_124

Palaamme Yheksänsylenkalliolle. Sama laulu kuuluu jälleen aivan vierestä. Ja sinipyrstöhän siinä laulelee, omassa maisemassaan, komean kaksihaaraisen kelon latvassa!   Jotta havainto olisi täydellinen, tulee lintu vielä esittelemään itseään paraatipaikalle viereiseen mäntyyn.

Kuuntele ääninäyte sinipyrstön laulusta.

20130607_1957-32_159

Jäähyväiset vaaralle

Auringonlaskuun on vielä muutama tunti. Mikäs tässä odotellessa, näistä maisemista jaksaisi nauttia tuntikausia. Kävelemme hiljalleen vaaran luoteisrinnettä alas samalla metsää valokuvaten. Kuvauksellisia yksityiskohtia riittää, täällä jokainen puu on yksilö.

Närängänvaaran metsät ovat juuri niin hienoja kuin etukäteen odotimme. Kuusimetsään liittyy usein synkkiä mielikuvia, mutta täällä kaikki on toisin. Metsä on erirakenteista, lehtipuiden kirjomaa ja ennen kaikkea valoisaa rinnemetsää. Naavaiset kuusijättiläiset hallitsevat maisemaa, johon käppyräiset koivut ja monisatavuotiset mäntykelot tuovat oman mausteensa.

20130607_2317-20_351

Päädymme vahingossa vielä kerran Närängän tilalle. Kovin pahoillaan tästä sattumuksesta ei voi olla, sillä kaunis on kesäinen kulttuurimaisema ilta-auringon valossa.

20130607_2238-30_328

Loppuhuipennus odottaa. Kiipeämme Kirkkokalliolle ihailemaan keskiyön auringonlaskun kultaamaa maisemaa. Edellinen leiripaikkamme peilityynen Laattajan niemessä näyttää myös tästä suunnasta erityisen houkuttelevalta.

20130607_2322-31_362

Yheksänsylenkalliolla sinipyrstö jatkaa luritustaan viimeisten auringonsäteiden hipoessa puidenlatvoja. Hyöteikönsuon rimmikot kimmeltävät hopeisina vaarakuusikon takana. Tähän hetkeen katoavat kaikki vaelluksen aikana kohtaamamme kärsimykset. On aika istua hiljaa kalliolla ja nauttia.

20130607_2333-43_378

Auringon punainen kiekko viistää horisonttia jättäessämme puoliltaöin hyvästit Närängänvaaralle. Alhaalla Hyöteikönsuolla ääretön onnellisuus valtaa mielen. Odotimme retkeltä paljon, mutta viimeinen retkivuorokausi on ylittänyt kovimmatkin odotukset. Olo on tyhjä.

Tyynen kesäyön viileys hiipii iholle. Tupasvillamättäät loistavat yön hämärissä valkeina lyhtyinä. Laulujoutsenparvi leijailee hiljaa suon laidalla oranssihehkuista taivaanrantaa vasten. Pian Pohjolan yötön yö vaihtuu jälleen aamuksi.

Loppu.

Teksti, kuvat ja äänitys: Teemu Saloriutta

LUP lausui Vartiosaaren maankäyttösuunnitelmista

Näkymä Vartiosaaresta LUPin retkeltä syyskuussa 2012.

Vartiosaaren maisemaa LUPin syyskuisella retkellä. Kuva: Teemu Saloriutta.

Vartiosaareen suunnitellaan uutta asumis- ja virkistyskäyttöä. LUP tutustui alueesta tehtyihin suunnitelmiin ja lähetti kaupungille niistä kirjallisen mielipiteen 19.6.

Itse suunnitelmiin voi tutustua tästä linkistä. Mielipiteessä mainitut vaihtoehdot esitellään kohdassa ”Maankäyttövaihtoehdot”.

—————————————————————

Luonto-Liiton Uudenmaan piiri ry

Mielipide Vartiosaaren maankäyttösuunnitelmista

Vartiosaari on ainutlaatuinen paikka. Saareen saapumalla astuu arjen ja kaupungin ulkopuolelle, valloittavaan luonnon ja menneen ajan ilmapiiriin. Me helsinkiläisnuoret haluamme säilyttää tämän tunnelman sekä varmistaa, että myös saaren luonto säilyy mahdollisimman koskemattomana.

Vaihtoehto A: Tämä on vaihtoehdoista lähinnä meidän toivomaamme käyttöä, mutta pelkäämme, että alueelle on silti mitoitettu liian paljon uutta. Arvostamme ajatusta ettei saareen päästettäisi autoja, sillä ne tuovat muassaan melua sekä vievät mahdollisuuden kulkea aivan rauhassa. Vaikka saaren luonto säilyykin parhaiten ilman lisääntynyttä virkistyskäyttöä, ymmärrämme ihmisten halun päästä rentoutumaan luontoon ja kaupungin tavoitteen tarjota näitä mahdollisuuksia. Tämä on kuitenkin tehtävä varoen, jotta lisääntynyt käyttö ei koidu alueen luonteen tai luonnon kohtaloksi. Alueen täysi avaaminen virkistyskäytölle uhkaa joka tapauksessa näitä arvoja, joten asiassa kannattaa edetä varoen. Siltaa parempi keino kehittää virkistysmahdollisuuksia luonnon kärsimättä olisi lauttaliikenteen lisääminen.

Vaihtoehto B: Vartiosaari vehreänä asuinalueena ei olisi enää Vartiosaari. Lähivirkistysalueiden säilyttäminen “pääosin” metsäisinä herättää mielikuvan vähän vähemmän hoidetusta puistosta ja epäilemme, että tämä tarkoittaa ajan myötä esimerkiksi runsasta puiden harvennusta asukkaiden näköalan tieltä. Tuhansia asukkaita alue ei kestä, vaikka talot olisivatkin kerrostaloja pienempiä. Kukkulakaupunki olisi enää kaupunginosa muiden joukossa..

Vaihtoehto C: Tämä on, suoraan sanottuna, kuin huono vitsi. Jos Vartiosaaresta halutaan kallis, merellinen lähiö, me koemme kaupungin ajavan täysin järjettömiä tavoitteita. Mikäli tarkoitus on vain osoittaa, miten paljon edellistä vaihtoehtoa tuhovampiakin ideoita olisi mahdollista keksiä, se on kaikkien ajan haaskaamista.

Uusia luonnolle tärkeitä, historiallisesti omaleimaisia alueita ei ole mahdollista luoda kaupunkisuunnittelun keinoin. Hienon kohteen voi kuitenkin pilata kerrasta, joten toivomme, että Helsinki pitää hyvää huolta niistä helmistä, joista me helsinkiläiset lapset ja nuoret olemme saaneet nauttia. Helsingin viheralueverkosto on monessa mielessä kansainvälisestikin ainutlaatuinen, ja tästä valttikortista kannattaa pitää kiinni.

—————————————————————

Juhannusyö kuvina

Juhannusta voi viettää monella tavalla. Voi loikoilla mökillä saunoen ja olutta maistellen. Voi katsella juhannuskokon loimua ja veneillä järvimaisemissa. Tai sitten voi kävellä läpi juhannusyön ja Espoon luontokohteiden. Puoli vuorokautta ja 25 kilometriä Koivuhovin asemalta Nuuksion halki Luukkiin. Kuvakooste kertokoon, kannattiko.

(Kuvat aukeavat suuremmiksi klikkaamalla.)

20130621_2111-15_025

Valo

20130621_2132-37_059

Koski

20130621_2143-38_070

Kuolema

20130621_2329-57_075

Tauko

20130622_0121-22_044

Loiste

20130622_0051-02_031

Kirnu

20130622_0137-46_056

Tyyneys

20130622_0410-02_070

Valkeus

20130622_0526-03_085

Huippu

20130622_0540-13_099

Järkäle

20130622_0617-55_106

Uni

20130622_0838-28_119

Sade

Kuvat: Teemu Saloriutta