Saari kaukana täältä

Jurmo, 27.4. – 1.5.2013

Herätyskello pirisee kello 5.30. On aika herätä, lähteä seikkailuun.
Bussi huristaa kohti Turkua.

20130427_1237-32_038Pärnäisten satamassa meillä on pari tuntia aikaa, joten pystytämme trangiat ja valmistamme lounasta sataman viereisessä pienessä metsikössä. Männyssä sirkuttaa peippo; toinen vastaa kutsuun kivenheiton päästä. Aurinko pilkistää puiden lomasta.

Lauttaan päästyämme matka merellä alkaa. Tuuli hajottaa autereisen taivaan, ja aurinko pääsee lämmittämään talven kalventamaa ihoa. Valo kimaltelee meitä ympäröivän meren aalloilla. Raikkaassa ilmassa on helpompi hengittää.

Jurmo 013Kun saavumme perille, on saari kietoutunut pehmeään usvaan. Horisonttia ei näy, mutta hämyisen meren pinnalla kareilee hopeista valoa. Silmänkantamattomiin levittäytyy avaraa nummimaisemaa; kasvillisuus on matalaa katajaryteikköä ja kanervaa. Kanervan varpuihin on tuulesta tarttunut valkeita höyheniä. Saari ottaa meidät vastaan salaperäisenä – se ei vielä paljasta itsestään kaikkea.

Vasta hetken rantakivikossa käveltyämme sumu hälvenee, ja koko saari alkaa loistaa. Meri kimaltaa syvän sinisenä, ja kanervassa erottuu kauniita ruskean, vihreän ja punaisen sävyjä. Korkealla lentävät joutsenet hohtavat liidunvalkeina sinistä taivasta vasten.

Illalla teemme kävelyretken läheiselle rannalle. Ranta on täynnä pyöreitä, meren sileiksi hiomia kiviä. Kivikon seassa on sinisimpukoita, rakkolevää ja myrskyn tuomia aarteita, kuten tyhjiä hedelmälaatikoita ja leväisiä pulloja. Kiikareiden ja kaukoputken avulla bongaamme rannalta meriharakoita. Läheisellä luodolla asustaa merihanhi, joka nostelee päätään kiven takaa huvittavan hölmistyneen näköisenä.

Kun olemme palaamassa leiripaikkaamme Moringharun niemeen, saamme nähdä upean, pilvettömän taivaan auringonlaskun. Aurinko laskee mereen kuparinhehkuisena, säkenöivänä, ja värjää koko taivaanrannan ruusunpunaiseksi.

20130427_2011-10_210Kun seison rannassa hiljaa, voin kuulla meren pauhun ja haahkojen haikeat huudot toisilleen niemen takana.

Ensimmäinen yö teltassa on jännittävä. Tuntematon saari ympärillämme elää omaa elämäänsä; lokit kirahtelevat ja tuuli humisee puissa. Ulkoa hohkaava kostea kylmyys kipristelee varpaita.
Lopulta nukahdan rannasta kantautuvaan aaltojen unettavaan kohinaan.

20130428_0720-54_001Ensimmäinen aamu

Ensimmäinen aamumme saarella valkenee viileänä ja sumuisena. Yön aikana leiripaikkamme ympärillä kasvaviin kasveihin ja puihin on kylmä ilma synnyttänyt jääkiteitä; ne kimaltelevat kuin korut. Keitämme lämpimiksemme kahvia ja teetä.

Jurmo 048

Aamiaisen jälkeen nostamme päiväreput selkään ja lähdemme kävelemään kylälle. Jurmon pienessä kalastajakylässä on muutama saaristolaismökki ja – talo, pieni valkoinen kappeli, vanha tuulimylly, kyläläisten rantasauna sekä aitaukset ja navetat lampaille ja alpakoille.

Jurmossa asuu ympärivuotisesti vain noin kuusi ihmistä. Ihailen kylän rauhallista tunnelmaa ja verkkaista elämäntapaa, jonka ulkopuolinenkin voi aistia.

20130429_1102-55_163

Kylän läpi käveltyämme poikkeamme hiekkatieltä kanervikkoon, jossa kulkee pieniä polkuja. Matkan aikana sumu on väistynyt, ja taivas ja meri hehkuvat kirkkaan sinisinä.

Katajapensaikosta pyrähtää parvi niittykirvisiä; kiurut sirkuttavat taukoamatta ja tanssivat soidintanssiaan väreilevässä ilmassa.

Pitkän aikaa nummella käveltyämme pääsemme näkemään yhden saaren kuuluisimmista nähtävyyksistä: Munkringarin eli munkinkehän. Munkinkehä on rakennettu pyöreistä kivistä spiraalinmuotoiseen kehään hiekalle. Munkinkehiä on saaressa neljä, joista vanhimmat ovat peräisin jo vuodelta 1540. Munkinkehien tarkkaa merkitystä ei tunneta, mutta ne liittyivät jollain lailla laidunnukseen tai kalastajien yöpymiseen saarella sesonkikalastuksen aikana.Jurmo 081

Munkinkehien lähellä on myös ketunpesiä. Löydämme pesien edestä hiekalta tassunjälkiä, mutta ketut pysyttelevät piilossa.

Högberget

Seuraavana päivänä suuntaamme matkamme itään. Matkan varrella poikkeamme saaren keskiosassa sijaitsevalla vuorella eli Högbergetillä, jossa on saaren korkein kohta ja upea näköala kaikkialle.

20130428_0857-01_131Saaren itäpuolella on hyvin monimuotoisia luontoympäristöjä: nummimaista kanervamaisemaa, suoalueita, linnunlaulun täyteisiä lehtoja sekä kilometrien pituisia rantoja. Yhdestä lehdosta löydämme solisevan kevätpuron, joka alkaa suolammesta ja päättyy mereen. Puron töyrääseen on joku rakentanut viinipullon korkista ja tikuista pikkuruisen vesimyllyn.

Illaksi olemme varannet saunavuoron kylän pienestä rantasaunasta. Saunan ikkunasta näkyy suoraan merelle. Lempeät löylyt hellivät vaelluksen rasittamia lihaksia; uskaltaudunpa jopa heittämään talviturkin ja pulahtamaan jääkylmään mereen!

Viimeinen päivämme saarella on vappuaatto, ja sen kunniaksi olemme Sonjan kanssa aina tilaisuuden tullen harjoitelleet sataman Luontotuvassa laulukonserttia. Olemme valinneet ohjelmistoomme keväisiä ja luontoaiheisia lauluja: Nuoruustango, Kalliolle kukkulalle sekä Sait multa kukkaset toukokuun. Esitämme konserttimme iltanuotiolla, kun kaikki ovat kokoontuneet tekemään illallista. Ilta ympärillämme on hyvin tyyni ja kaunis. Konsertin jälkeen näemme auringon laskevan, ja menemme ihastelemaan kultaista taivasta rantakalliolle.Jurmo 281

Kun aurinko on painunut mailleen ja ilma alkaa viilentyä, toivotamme toisillemme hyvät yöt ja kömmimme telttoihimme nukkumaan. Tuuli suhisee teltan kankaassa rauhoittaen meidät uneen.

Kahden aikaan yöllä minut tullaan herättämään katsomaan tähtitaivasta. Koko retken ajan olen odottanut näkeväni sen, ja vasta viimeisenä yönä taivas on tarpeeksi kirkas, jotta tähdet voivat näkyä kunnolla. Saarelle keskelle merta eivät kaupunkien valosaasteet ulotu, vaan yö on pilkkopimeä.

Kun pääsen ulos teltasta, huomaan että saari on yöllä erilainen kuin päivällä. Se on jotenkin hiljaisempi ja varautuneempi, ja jollain kummallisella tavalla meri tuntuu tulleen lähemmäs. Öinen ilma tuoksuukin erilaiselta, kosteammalta ja lempeämmältä.

20130501_0044-10_016

Kohotan katseeni taivaalle, ja näen lukemattomien hopeisten tähtien tuikkivan pimeydessä. Kolme kirkkaimpaa tähteä muodostaa kesäkolmion, ja Otava piirtää kuvionsa pääni yläpuolelle. Linnunrata kulkee utuisena nauhana lännestä itään.

Makaan selälläni niemen korkeimmalla kalliolla; hengitän sisääni kaikkea tätä kauneutta. Tunnen itseni äärettömän onnelliseksi.

Meri-ilmaa hengittäen
haahkojen ääniä kuunnellen
suljen silmäni

Koen auringonlaskun,
kiurun soidintanssin,
öisen tähtitaivaan
Tunnen suolaisen tuulen,
aamun sarastuksen,
meren kohinan

Unohdan

En enää kaipaa
kuin tätä hetkeä

Olen tässä,
olen perillä

Teksti ja runo: Anna Carlson
Kuvat: Teemu Saloriutta ja Sonja Martikainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *