Vaelluskurssin kuulumisia, 5. päivä: Sateen taika

1. päivä: Kohti metsän salaisuuksia
2. päivä: Joen ylitys ja suokävelyn ihanuus
3. päivä: Välipäivä Iso Ruokejärvellä
4. päivä: Hetkessä elämisen oivalluksia

Vaelluskurssi2013_pokkari 209Taivas nyyhki viimeisen kokonaisen retkipäivän alkajaisiksi, heräsin siis hentoon sateeseen ja harmauteen. Nihkeyden lisäksi se tuntui jotenkin lohdullisesta. Seuraava yö olisi viimeinen, jonka saisin metsän huomassa huokailla, ikävä kouraisi palan päivästäni.

VK2013 652

Essi ja Tomi Karhukosken laavulla ensimmäisenä aamuna.

Toinen pala taittui, kun aistin leirin henkeä, porukastamme kaksi lähtisivät tänään lounaan jälkeen muuttamaan Helsingissä kotiaan.

Eikä mitkä tahansa kaksi, vaan elämää pulppuava pariskunta, osa porukkaamme.

Heidän lähteminen muistutti myös elävästi kaikesta kaupungissa, niin taittui kolmas pala. Hiljainen joukkomme lähti vaelluksen pisimmälle matkalle leiristä, johon monikaan ei ollut saanut syvempää tuntumaa, niin paljon oli jo koettu.  Ei ihmisparka kestä elää ihan sata lasissa 24/7 viidettä päivää putkeen, nähtävästi.

Taaksepäin katsoessaan on ilo huomata minkä lisäarvon suruisan tunnelman tunnit toivat. Vaihtelu näissäkin asioissa avarsi mukavasti taas maailmaa.VK2013 975

Vaelluskurssi2013_pokkari 229Elon sykli muutti tuon päivän aikana muotoaan ensin aarniometsän taioissa ja sen jälkeen lounaalla. Aarniometsä sai eloa auringonsilloista ja kuopuksiemme suunnittelemasta ja esittämästä huikeasta Eräjorma-laulusta.  Siinä se oli, tunnelmat tiivistettynä hauskasti melodioihin… meidän laulumme!

ERÄJORMALAULU

san. Anna Carlson, Siri Joskitt, Laura Tuovinen, säv. Vladimir Shainskiy (Minä soitan harmonikkaa)

Eräjormana kuljen
ja mä vetoketjun suljen,
ettei sisään sada takin kaulukseen.
Eihän tietää voi ryhmä,
miksi märkänä kuljen,
kun en omista Gore-Tex-takkia.

(kert.) Minä keitän Pirkka-pastaa,
vetäjät on kummissaan.
Niillon pelkkää gourmét-ruokaa:
lettuja ja hodareita.

Eräjormana kuljen
ja mä ahvenia nyljen,
jotka kalastin kävelysauvalla.
Eihän tietää voi ryhmä,
miksi laastareita laitan,
kun mä taas rakon jalkaani sain.

(kert.)

Eräjormana kuljen,
tuskissani karttaa luen,
kun en tajua sitä ollenkaan.
Eihän tietää voi ryhmä,
miksi metsässä mä eksyn,
kun mun kompassini tippui jorpakkoon.

(kert.)

Eräjormana kuljen
ja mä kehnäsienen tunnen
enkä sekoittanut sitä seitikkiin.
Eihän uskoa voi äiti,
kun mä kotonani kerron,
etten syönyt kärpässientä ollenkaan.

(kert.)

Eräjormana kuljen
ja mä sydämeeni suljen
tämän hetken täällä Helvetin korvessa.
Eihän tietää voi kansa,
miksi Kampissa mä itken,
kun en tahdo enää palata keskustaan.

VK2013 979Vanhan metsän taiat hiipivät salakavalasti syövereihimme ja vasta lounaalla näki sen vaikutuksen kokonaisuudessaan.  Kävelimme lounaspaikkaan yksin, kukin tahtiaan, ja olin viimeisiä paikalle saapuvia. Näky oli pysähtynyt. Kalliolla mättäiden päällä, veden ympäröimänä oli joukko rentoutuneita, ajatuksiinsa uppoutuneita upeita ihmisiä, yhdessä omissa oloissaan.Vaelluskurssi2013_pokkari 244

Pienet vesipisarat herättelivät meidät takaisin todellisuuteen ruokatorkuilta, ja ohjaajamme Sonja ja Sini johdattelivat meidät takaisin aurinkoon aloittamalla taas yhden heidän osuvista leikeistään. HAH, hymyilyttää vieläkin kun muistelee niitä naurunhörähdyksiä… kaikki aamuinen tuska katosi kikatuksen kaikuna metsään. Mahtavaa. Siitä oli turvallista jatkaa matkaa.

Sade oli tänään iltanuotiolla jonkun meistä päivän sana ja nyt voin yhtyä siihen. Sadepisarat herättivät meidät unenomaisesta tunnelmasta muutamaankin otteseen tuona päivänä, onneksemme.

Teksti: Pamela Teini, Jenna Hautala, Pauliina Saarman

Kuvat: Sonja Martikainen

Jatkuu…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *