Avainsana-arkisto: aamu

Vaelluskurssin kuulumisia, 6. päivä: Haikeina kohti kaupunkia

1. päivä: Kohti metsän salaisuuksia
2. päivä: Joen ylitys ja suokävelyn ihanuus
3. päivä: Välipäivä Iso Ruokejärvellä
4. päivä: Hetkessä elämisen oivalluksia
5. päivä: Sateen taika

Vaelluskurssi2013_pokkari 277Heräsimme harmaaseen aamuun ja herättelimme muunkin leirin. Muutamalla oli vatsanväänteitä ja porukassa vallitsi yleinen voipuneisuus. Kenties tieto vaelluksen päättymisestä sai lihakset ja mielen koomautumaan jo ennen aikojaan. Tänään täytyisi silti kävellä vähän reilut 10 km Ruoveden keskustaan.

Pääsimme lähtemään ensimmäistä kertaa lähes aikataulun mukaisesti. Tallustelimme Pirkan taivalta vähäsen matkaa takaisin päin ja käännyimme risteyksestä itään, kohti Ruovettä. Painoimme letkana hanhenmarssia polkua pitkin ja pysähdyimme kunnolla vasta Ruokkeenharjun tilalla, missä kohtasimme ystävällisiä lampaita.

Vaelluskurssi2013_pokkari 294Paijailtuamme niitä aikamme vaihdoimme vetäjää ja päätimme ottaa oikopolun pohjoisempana kulkevalle autotielle.

Kävelimme, juoksimme ja hyppelimme, kukin valintansa mukaan, jutellen ja laulaen Kotavuoren mäelle saakka, jossa siirryimme vielä viimeistä kertaa Pirkan taipaleen vietäväksi.

Maistelimme metsän herkkuja ja haistelimme sen tuoksuja maisemien vaihdellessa hiekkatiestä heinikossa kulkevaan polkuun ja kosteasta kuusimetsästä paahteiselle mäntykankaalle. Aurinkokin palasi lämmittämään mieltä ja takaraivoa. Lopulta olimme jopa etuajassa arvioidusta saapumisajasta Ruovedelle – vai olikos se ”Rovaniemelle”…

Vaelluskurssi2013_pokkari 311

Vaikka metsässä on ihanaa, on myös kiva palata takaisin rakennettuun ympäristöön, jossa voi taas arvostaa fasiliteetteja ja palveluita ihan eri tavalla. Lounastimme Popo-pubissa linja-autoaseman vieressä ylityöllistäen pubin yksinäistä työntekijää. Osalla ateria myöhästyikin sen verran, että lähti mukaan linja-autoon. Autossa ei kovin monella enää riittänyt energiat ja kotimatka sujui uneliaasti.

Siri ja Anna rentoutumassa suolla.

Siri ja Anna rentoutumassa suolla.

Vaelluskurssi on niin kurssilaisille kuin vetäjilleenkin ainutlaatuinen kokemus eikä yksikään retki luontoon ole samanlainen kuin toinen. Elämään kuuluvat niin onnistumiset kuin vastoinkäymiset, positiiviset ja negatiiviset tunteet. Vaellus metsäisessä erämaassa teiden ulottumattomissa tarjoaa molempia uudessa ympäristössä.

Vaeltamisessa on jotain alkukantaista, joka saa ihmisen lähtemään ja etsimään mahdollisimman koskemattomia alueita, elämän syntyperiä. Vain täällä ihminen voi todella löytää itsensä, mitä hän todella on.

Leiriin oli vielä matkaa, mutta aina on aikaa istua katsomaan auringonlaskua.

Leiriin oli tuona iltana vielä matkaa, mutta aina on aikaa istua katsomaan auringonlaskua.

 

 

Suomi on rikas maa, nimenomaan siksi, että meillä on mahdollisuus lähteä luontoon rauhoittumaan lähellä omaa kotia. Muistetaan arvostaa ja toteuttaa jokamiehenoikeuksia ja huolehtia, että kaunis luontomme säilyy ja että tulevaisuudessakin meillä on mahdollisuus lähteä etsimään tätä elämän alkulähdettä.

Kurssin vetäjät Sini ja Sonja toivottavat kaikille hyviä ja turvallisia vaelluksia sekä kaikenkarvaisia kokemuksia – positiivisia ja negatiivisia, ne ovat loppupeleissä yhtä arvokkaita.

Teksti: Sini Malminiemi

Kuvat: Sonja Martikainen