Avainsana-arkisto: jurmo

Telttaretki Jurmon saarelle

Kevätretkiltämme tuttu Jurmon saari pukeutuu elokuussa juhla-asuun: kukkivat kanervanummet hehkuvat täydessä loistossaan. Komeiden maisemien lisäksi pääsemme ihailemaan lintujen syysmuuton alkutahteja.

Lähdemme matkaan pe-iltapäivällä klo 14:20 Kampista lähtevällä bussilla. Pärnäisten satamasta jatkamme matkaa Eivor-laivalla Jurmoon. Bussimatka kestää n. 3,5 tuntia ja laivamatka kolmisen tuntia. Helsinkiin palaamme myöhään sunnuntai-iltana.
Majoitumme kansallispuiston telttailualueella Moringharussa ja teemme päiväretkiä eri puolille saarta. Telttailualueella ei ole palveluita, mutta vajaan kilometrin päässä sijaitsevat kaivo, huussi ja kahvila.

Retki on suunnattu noin 15-28-vuotiaille. Aiempaa retkeilykokemusta ei vaadita. Mukaan tarvitset maastokelpoiset jalkineet, sadevaatteet sekä normaalit leiriytymisvarusteet. Telttoja ja trangioita löytyy tarvittaessa lainaksi.

Hinta opiskelijoille ja alle 17-vuotiaille 25 €, muille 50 € sisältäen edestakaiset bussimatkat Helsingistä (laiva on ilmainen). Lisätiedot ja ilmoittautumiset 21.8. mennessä: teemu.saloriutta@gmail.com

Unohtumattomia hetkiä vuoden 2013 retkiltä

Retkivuoteen 2013 mahtui lukuisia ikimuistoisia hetkiä. Kiitos retkiryhmän taitavien kynäniekkojen ja kuvaajien, ilahduttavan moni hetki päätyi elävöittämään myös blogiamme. Näin kevään kynnyksellä on sopiva hetki kerrata viime vuoden parhaita paloja. Väliotsikoita klikkaamalla pääset lukemaan retkikertomukset kokonaan.

Ilmoittudu mukaan tuleville retkille ja ole mukana todistamassa seuraavia huippuhetkiä paikan päällä!

Pyöräretki Haltialaan, toukokuu

”Fiilis oli sama kuin kaulushaikaralla, joka buuhkaili menemään ruovikossa. Ei muuten näkynyt sitäkään. Mitä siinä nyt sitten enää muuta voi kuin nauraa, kun se sillä lailla aamutuimaan hempeästi töräyttelee ruovikon uumenista. Voi toista!”

20130519_1343-37_032

Kuva: Teemu Saloriutta

Närängän vaellus, kesäkuu

”Olemme jo oppineet päivän aikana kaikenlaista. Retkipaidassa ei kannata olla aukkoja, joista mäkärät pääsevät syömään käden. Paidan ei kannattaisi olla niin ohut, että hyttyset pistävät hartioista läpi. Jos hyttyshatun verkko alkaa liian läheltä päätä, ötiäiset rei’ittävät otsan.  Jos verkko ei ole alhaalta kunnolla suljettu, on pian kaula täynnä puremia. Hyttyskarkotteita meillä ei tietenkään ole mukana, sillä sellaiset ovat amatööreille ja nössöille. Paitsi että juuri nyt antaisimme melkein mitä tahansa pullosta offia.”

20130604_1624-18_156

Kuva: Teemu Saloriutta

Vaelluskurssi, heinäkuu

(Ote Eräjormalaulusta)

”Eräjormana kuljen
ja mä sydämeeni suljen
tämän hetken täällä Helvetin korvessa.
Eihän tietää voi kansa,
miksi Kampissa mä itken,
kun en tahdo enää palata keskustaan.”

VK2013 610

Kuva: Sonja Martikainen

Hammastunturin vaellus, syyskuu

Ennen vaellusharrastuksen aloittamista sana huiputus oli minulle lähinnä synonyymi harhaanjohtamiselle.”

Hammastunturi 461

Kuva: Sonja Martikainen

Porkkalan retki, syyskuu

”Päivän havainnot:
–         n. klo 7.30: Pampskatanin kellonsoittajaHomo sapiens, uros, talvipukuinen, liikkuu parvessa. Erityishuomio: kumara selkä.”

20130922_0747-23_046

Kuva: Teemu Saloriutta

Jurmon retki, marraskuu

”Aamuauringon valaisema sumuinen Jurmo oli  suorastaan maaginen näky! BBC -dokkaripoppoo olisi saanut aiheesta vaikuttavaa materiaalia, mutta onneksi myös LUPin järkkäripatteri vangitsi hetken häikäisevällä tavalla. Mentaalinen Attenborough kähinäjuonto korvissa suuntasimme saaren länsikärkeen.”

jurmon_retki_luontoliitto-7

Kuva: Teemu Saloriutta

Siikanevan vaellus, joulukuu

” Monet ajattelevat, että täytyy olla vikaa päässä jos haluaa vapaaehtoisesti lähteä pimeään ja kylmään metsään rämpimään, nukkua pakkasessa, juoda suovettä ja hikoilla monien kilometrien pituisia taivalluksia rinkka selässä. Mutta minä, kuten varmaan muutkin retkiryhmäläiset, miellämme sen ”vian” haluksi etsiä rauhaa, hiljaisuutta ja löytää luonnosta tasapainoa elämään. Mutta selitäpä tämä äidille…”

IMG_9231

Kuva: Hanna Hyvönen

Kevätretki Talaskankaalle, joulukuu

” Rautatieasema on väsyneen hiljainen. Raijaamme retkiomaisuutemme laiturille äänettä, kuuluu vain se eksynyt kolina, jolla sukset kohtaavat asfaltin. Junaan noustessa kumisaappaat viimeistelevät isovarpaani alle ensimmäisen rakon. Vilkaisu ahkioiden täyttämään eteiseen nostaa kuitenkin hymyn huulille: voi siellä ne nyt taas ovat, ja kohta mennään.”

” Omillaan kulkeva kokee kaikenlaista myös hämärällä metsäautotiellä. Metsäkanalinnut rymistelevät lentoon jäljempänä tulevan pääporukan suksien suhinan kuullessaan. Pöllöt harmistuvat yön hämäryyttä pilkkaavasta pienestä valosta. Tuuli humisee tietävänä hämärässä yössä mustina piirtyvien honkien latvassa. Ehkä suurimman vaikutuksen teki kuitenkin hiljalleen lirisevä jäätie, jonka ääntelyä ei yön hämäryydessä voi pitää minään muuna kuin lauluna.”

talaskangas_luontoliitto_joen-ylitys

Kuva: Antti Salovaara

 

Kaulaeläimiä ja saaristolaiselämää – Jurmon retki 1.-5.11.2013

jurmon_retki_luontoliitto-3

Jurmo on Saaristomeren ulkosaari kolmen tunnin lauttamatkan päässä Pärnäisistä. Eivor-lautta kuljettaa asukkaita ja vierailijoita saarille päivittäin – veloituksetta! Marraskuisena perjantai-iltana, Eivorin saavuttua jätesäkkipimeään Jurmoon virittelimme otsalamput myssyjen päälle ja kynkkäsimme kiemurtelevaa tietä pitkin kohti vuokramökkiämme. Otsalamppujen lisäksi valonlähteinä toimivat vain Utön majakka, loittonevan Eivorin ajovalot ja kaupungin kaukaisuuden kirkastama tähtitaivas. Jurmon tuuli oli ankaran napakka, mutta asiallinen varustautuminen palkittiin jo ensimetreillä ja lämmin mökki tuuditti ryhmämme pehmeään ja lämpimään luxus-uneen.

jurmon_retki_luontoliitto-12

jurmon_retki_luontoliitto-2

Aamuleipä puoliksi huulessa päivä pärähti käyntiin kierroksella saaren poluilla. Aamuaurinko paljasti Jurmon todellisen ulkoasun: karunkaunista kanervikkoa, kivikkoa ja pieni metsä. Jurmon minimännikköön päästessämme vastaan pöllähti hämmentävä karvainen kaulaeläintrio. Haluaisin kutsua lajin edustajaa karvakirahviksi, mutta yleisemmin se tunnetaan nimellä alpakka. Alpakka! Wau! Jurmossa on alpakoita! Alpakat sopivat Jurmoon kuin nenä niemeen ja kieltämättä nostivat Jurmon mystisyyden uudelle runollisuuden tasolle.

jurmon_retki_luontoliitto-1

Jurmo on otollinen osoite myös tiirojen tiirailemiseen. Untuvikkona lintuharrastuksen suhteen oli avartavaa tarkkailla niin lintuja kuin lintuharrastajia. Aikaisemmin melko dikotominen “lokki / ei-lokki” -ymmärrykseni lintujen tunnistamisesta sai reissun seurauksena hedelmällisen pohjarakenteen uusien lajien bongaamiseen. En väitä että tunnistaisin vielä talvipukuisen tundrakurmitsan lennosta, mutta tundrakurmitsan olemassaolon tiedostaminen on jo jotain, eiks ni.

jurmon_retki_luontoliitto-4

“Seittemältä syömään ja kahdeksalta saunaan, se on sellainen ornitologin lauantai.” Mökin tuomat mukavuudet helpottivat ruoanlaittoa ja pöytä koreana saimme yhteisravintona mahtimättöä. Pienenä ruokakokeena toin mukana myös pienen saaristolaislimpun köntyn ja jälleen kerran tulin todistaneeksi itselleni että miljöö ehdottomasti kruunaa aterian.

jurmon_retki_luontoliitto-10

Sunnuntai-aamun hämärässä tokkurainen letkamme könysi Högberget kallioille ihailemaan alkavaa päivää. Aamuauringon valaisema sumuinen Jurmo oli  suorastaan maaginen näky! BBC -dokkaripoppoo olisi saanut aiheesta vaikuttavaa materiaalia, mutta onneksi myös LUPin järkkäripatteri vangitsi hetken häikäisevällä tavalla. Mentaalinen Attenborough kähinäjuonto korvissa suuntasimme saaren länsikärkeen. Pesintäaikaan suljetussa länsikärjessä Jurmon harjurakenteen havaitsee selvästi ja on ainutlaatuinen kokemus astella Itämeren ristiaallokkoon.

jurmon_retki_luontoliitto-8

jurmon_retki_luontoliitto-7

Pitkä viikonloppu Jurmossa loppui harmillisen nopeasti, mutta istutti ajatuksen saaristoelämästä pysyvästi tajuntaani.

Teksti: Jurmo-Pepe
Kuvat: Teemu Saloriutta

Saari kaukana täältä

Jurmo, 27.4. – 1.5.2013

Herätyskello pirisee kello 5.30. On aika herätä, lähteä seikkailuun.
Bussi huristaa kohti Turkua.

20130427_1237-32_038Pärnäisten satamassa meillä on pari tuntia aikaa, joten pystytämme trangiat ja valmistamme lounasta sataman viereisessä pienessä metsikössä. Männyssä sirkuttaa peippo; toinen vastaa kutsuun kivenheiton päästä. Aurinko pilkistää puiden lomasta.

Lauttaan päästyämme matka merellä alkaa. Tuuli hajottaa autereisen taivaan, ja aurinko pääsee lämmittämään talven kalventamaa ihoa. Valo kimaltelee meitä ympäröivän meren aalloilla. Raikkaassa ilmassa on helpompi hengittää.

Jurmo 013Kun saavumme perille, on saari kietoutunut pehmeään usvaan. Horisonttia ei näy, mutta hämyisen meren pinnalla kareilee hopeista valoa. Silmänkantamattomiin levittäytyy avaraa nummimaisemaa; kasvillisuus on matalaa katajaryteikköä ja kanervaa. Kanervan varpuihin on tuulesta tarttunut valkeita höyheniä. Saari ottaa meidät vastaan salaperäisenä – se ei vielä paljasta itsestään kaikkea.

Vasta hetken rantakivikossa käveltyämme sumu hälvenee, ja koko saari alkaa loistaa. Meri kimaltaa syvän sinisenä, ja kanervassa erottuu kauniita ruskean, vihreän ja punaisen sävyjä. Korkealla lentävät joutsenet hohtavat liidunvalkeina sinistä taivasta vasten.

Illalla teemme kävelyretken läheiselle rannalle. Ranta on täynnä pyöreitä, meren sileiksi hiomia kiviä. Kivikon seassa on sinisimpukoita, rakkolevää ja myrskyn tuomia aarteita, kuten tyhjiä hedelmälaatikoita ja leväisiä pulloja. Kiikareiden ja kaukoputken avulla bongaamme rannalta meriharakoita. Läheisellä luodolla asustaa merihanhi, joka nostelee päätään kiven takaa huvittavan hölmistyneen näköisenä.

Kun olemme palaamassa leiripaikkaamme Moringharun niemeen, saamme nähdä upean, pilvettömän taivaan auringonlaskun. Aurinko laskee mereen kuparinhehkuisena, säkenöivänä, ja värjää koko taivaanrannan ruusunpunaiseksi.

20130427_2011-10_210Kun seison rannassa hiljaa, voin kuulla meren pauhun ja haahkojen haikeat huudot toisilleen niemen takana.

Ensimmäinen yö teltassa on jännittävä. Tuntematon saari ympärillämme elää omaa elämäänsä; lokit kirahtelevat ja tuuli humisee puissa. Ulkoa hohkaava kostea kylmyys kipristelee varpaita.
Lopulta nukahdan rannasta kantautuvaan aaltojen unettavaan kohinaan.

20130428_0720-54_001Ensimmäinen aamu

Ensimmäinen aamumme saarella valkenee viileänä ja sumuisena. Yön aikana leiripaikkamme ympärillä kasvaviin kasveihin ja puihin on kylmä ilma synnyttänyt jääkiteitä; ne kimaltelevat kuin korut. Keitämme lämpimiksemme kahvia ja teetä.

Jurmo 048

Aamiaisen jälkeen nostamme päiväreput selkään ja lähdemme kävelemään kylälle. Jurmon pienessä kalastajakylässä on muutama saaristolaismökki ja – talo, pieni valkoinen kappeli, vanha tuulimylly, kyläläisten rantasauna sekä aitaukset ja navetat lampaille ja alpakoille.

Jurmossa asuu ympärivuotisesti vain noin kuusi ihmistä. Ihailen kylän rauhallista tunnelmaa ja verkkaista elämäntapaa, jonka ulkopuolinenkin voi aistia.

20130429_1102-55_163

Kylän läpi käveltyämme poikkeamme hiekkatieltä kanervikkoon, jossa kulkee pieniä polkuja. Matkan aikana sumu on väistynyt, ja taivas ja meri hehkuvat kirkkaan sinisinä.

Katajapensaikosta pyrähtää parvi niittykirvisiä; kiurut sirkuttavat taukoamatta ja tanssivat soidintanssiaan väreilevässä ilmassa.

Pitkän aikaa nummella käveltyämme pääsemme näkemään yhden saaren kuuluisimmista nähtävyyksistä: Munkringarin eli munkinkehän. Munkinkehä on rakennettu pyöreistä kivistä spiraalinmuotoiseen kehään hiekalle. Munkinkehiä on saaressa neljä, joista vanhimmat ovat peräisin jo vuodelta 1540. Munkinkehien tarkkaa merkitystä ei tunneta, mutta ne liittyivät jollain lailla laidunnukseen tai kalastajien yöpymiseen saarella sesonkikalastuksen aikana.Jurmo 081

Munkinkehien lähellä on myös ketunpesiä. Löydämme pesien edestä hiekalta tassunjälkiä, mutta ketut pysyttelevät piilossa.

Högberget

Seuraavana päivänä suuntaamme matkamme itään. Matkan varrella poikkeamme saaren keskiosassa sijaitsevalla vuorella eli Högbergetillä, jossa on saaren korkein kohta ja upea näköala kaikkialle.

20130428_0857-01_131Saaren itäpuolella on hyvin monimuotoisia luontoympäristöjä: nummimaista kanervamaisemaa, suoalueita, linnunlaulun täyteisiä lehtoja sekä kilometrien pituisia rantoja. Yhdestä lehdosta löydämme solisevan kevätpuron, joka alkaa suolammesta ja päättyy mereen. Puron töyrääseen on joku rakentanut viinipullon korkista ja tikuista pikkuruisen vesimyllyn.

Illaksi olemme varannet saunavuoron kylän pienestä rantasaunasta. Saunan ikkunasta näkyy suoraan merelle. Lempeät löylyt hellivät vaelluksen rasittamia lihaksia; uskaltaudunpa jopa heittämään talviturkin ja pulahtamaan jääkylmään mereen!

Viimeinen päivämme saarella on vappuaatto, ja sen kunniaksi olemme Sonjan kanssa aina tilaisuuden tullen harjoitelleet sataman Luontotuvassa laulukonserttia. Olemme valinneet ohjelmistoomme keväisiä ja luontoaiheisia lauluja: Nuoruustango, Kalliolle kukkulalle sekä Sait multa kukkaset toukokuun. Esitämme konserttimme iltanuotiolla, kun kaikki ovat kokoontuneet tekemään illallista. Ilta ympärillämme on hyvin tyyni ja kaunis. Konsertin jälkeen näemme auringon laskevan, ja menemme ihastelemaan kultaista taivasta rantakalliolle.Jurmo 281

Kun aurinko on painunut mailleen ja ilma alkaa viilentyä, toivotamme toisillemme hyvät yöt ja kömmimme telttoihimme nukkumaan. Tuuli suhisee teltan kankaassa rauhoittaen meidät uneen.

Kahden aikaan yöllä minut tullaan herättämään katsomaan tähtitaivasta. Koko retken ajan olen odottanut näkeväni sen, ja vasta viimeisenä yönä taivas on tarpeeksi kirkas, jotta tähdet voivat näkyä kunnolla. Saarelle keskelle merta eivät kaupunkien valosaasteet ulotu, vaan yö on pilkkopimeä.

Kun pääsen ulos teltasta, huomaan että saari on yöllä erilainen kuin päivällä. Se on jotenkin hiljaisempi ja varautuneempi, ja jollain kummallisella tavalla meri tuntuu tulleen lähemmäs. Öinen ilma tuoksuukin erilaiselta, kosteammalta ja lempeämmältä.

20130501_0044-10_016

Kohotan katseeni taivaalle, ja näen lukemattomien hopeisten tähtien tuikkivan pimeydessä. Kolme kirkkaimpaa tähteä muodostaa kesäkolmion, ja Otava piirtää kuvionsa pääni yläpuolelle. Linnunrata kulkee utuisena nauhana lännestä itään.

Makaan selälläni niemen korkeimmalla kalliolla; hengitän sisääni kaikkea tätä kauneutta. Tunnen itseni äärettömän onnelliseksi.

Meri-ilmaa hengittäen
haahkojen ääniä kuunnellen
suljen silmäni

Koen auringonlaskun,
kiurun soidintanssin,
öisen tähtitaivaan
Tunnen suolaisen tuulen,
aamun sarastuksen,
meren kohinan

Unohdan

En enää kaipaa
kuin tätä hetkeä

Olen tässä,
olen perillä

Teksti ja runo: Anna Carlson
Kuvat: Teemu Saloriutta ja Sonja Martikainen