Avainsana-arkisto: kuukkeli

Hammastunturin erämaassa, osa 1: Onnentuojat

Yöjunan kolinassa ei ole saanut nukuttua, ja vielä olisi muutaman tunnin matka linja-autolla Rovaniemeltä Ivaloon. Meitä on viisi ja olemme matkalla kohti Hammastunturin erämaa-aluetta Inarin eteläpuolella. Minulle syksyinen reissu on ensimmäinen Lapin vaellus ja samalla kaikista tähänastisista vaelluksistani pisin. Mieli on jännitystä ja odotuksia täynnä. Lähes kahden kuukauden ajan olen katsellut karttoja ja suunnitellut reittiä halki tunturipaljakan ja yli purojen – pystymättä täysin kuvittelemaan miltä perillä näyttää.

Hammastunturi 009

Ivalossa tuemme paikallista ravintolaa syömällä melko tyyriin lounaan. Ravintolakäynti kuuluu usein vaelluksen paluupäivään, mutta ensimmäisenäkin päivänä siitä on suoranaista hyötyä: yksi retkiateria vähemmän kannettavaa.

Tilaustaksi saapuu sovittuun paikkaan ja nostamme rinkat kyytiin. Matka ei ole autokyydillä pitkä, noin 18 kilometriä, mutta jalkaisin emme pääsisi saman päivän puolella perille ensimmäiseen yöpymispaikkaamme, Kirakkajokisuulle. Taksi jättää porukkamme Matala Harrijärven pohjoispuolelle, josta on talsittava jalan vielä kuutisen kilometriä.

Hammastunturi 023

Nummitatit ja onnellinen sienestäjä.

Matkanteko on nopeaa metsäautotietä seuraten. Painavan rinkan kanssa kivisen tien tallaaminen voisi käydä tylsäksikin, mutta onneksemme metsä on täynnä sormenpään kokoisia puolukoita ja mehukkaita variksenmarjoja! Lisäksi näyttää siltä, että sieniäkin on varsin runsaasti retkiruokia täydentämään. Lappi on yllättäen oikea sieniharrastajan paratiisi! Pidämme levähdystauon reitillemme osuvan lammen rannalla, ja saamme samalla kerättyä nummitatteja iltaruokaa varten.

Lapissa yleinen pohjanvariksenmarja tuottaa enemmän marjoja kuin eteläinen alalaji.

Lapissa yleinen pohjanvariksenmarja tuottaa enemmän marjoja kuin eteläinen alalaji.

Jatkamme matkaa kohti määränpäätä. Yhtäkkiä näemme valkean hahmon liikkuvan metsässä jonkin matkaa tiestä. Pysähdymme odottamaan, josko hahmo näyttäytyisi meille paremmin, eikä meidän kovin kauaa tarvitsekaan odottaa: tien yli jolkottaa valkoinen poro, valkoisen vasansa kanssa. Erään vanhan uskomuksen mukaan valkoisen naarasporon näkeminen tuo onnea. Olipa uskomuksissa perää tai ei, kohtaaminen jää mieleen.

Seuraamamme metsäautotie päättyy ja kivikkoisen joen uoman kohdalla otamme suunnan Kirakkajoen tuvalle, matkaa ei ole pitkästi. Tien ja metsän rajassa näemme tilhiparven ja lapintiaisia, käpytikkakin koputtelee lähellä.

Hammastunturi 260

Saavumme perille hyvissä ajoin alkuillasta. Vuokratuvassa on asukkaita, rannassa moottorivene. Kirakkajoella ei ole avointa autiotupaa, joten olemme joka tapauksessa varautuneet yöpymään teltoissa. Valmistamme päivällistä rannan tuntumassa, edessämme avautuu näkymä Rahajärvelle.

Vuokratuvan asukkaat, kaksi kalastajaa, tulevat kertomaan, että sauna on lämmin ja saisimme käydä saunomaan vaikka heti! Mikäpä siinä, eihän tällaisesta tarjouksesta voi kieltäytyä. Johan tässä on vuorokausi kulunut kotoa lähdöstä.

Kuumat löylyt, kynttilävalaistus ja vieressä kuohuva koski kruunaavat ensimmäisen retkipäivän. Saunan jälkeen istun hetken hiljaa Rahajärven rannassa. Rauhoittava kosken pauhu kuuluu takanani, hiillokseksi hiipuva nuotio rätisee vaimeasti, kun taivas pudottaa muutaman pisaran. Yö alkaa laskeutua Kirakkajoelle.

Alkavan maaruskan väriloistoa

Junassa huonosti nukuttu yö ja kosken kohina ovat tehneet tehtävänsä: kaikki ovat saaneet nukuttua. Aamupalan jälkeen jää hetki aikaa tutkia alueen rakennuksia. Vanha Alpiini-erakon kelokämppä on lukittu, katto on aika huonossa kunnossa. Vuokratuvan lisäksi pihapiirissä on illalla testaamamme sauna sekä vanhempi, jo käytöstä poistettu savusauna.

Telttaa kootessani kuulen läheltä omituisia naukaisuja. Ennen kuin ehdin yhdistää ääntä mihinkään aiemmin kuulemaani, kuukkeli lentää telttapaikan ylitse ja jää katselemaan touhujamme männyn latvaan. Että voikin niin pieni asia kuin kuukkelin näkeminen piristää harmaata aamua.

Hammastunturi 104

Seurailemme Kirakkajoen rantaa metsän puolella kulkien. Aurinko pilkahtaa välillä puiden lomasta, ja metsän suojassa on muutenkin jopa yllättävän lämmintä. Maasto on helppokulkuista, ainoastaan sienestys hidastaa matkantekoa. Olemme katsoneet kartasta sopivaa lounaspaikkaa, ja sellainen näyttäisikin olevan Jakujärven Pitkäjärven rannalla. Lounaspaikan läheisyydessä ylitämme kosteikon ja löydämme sen reunalta oivallisen kosteikkovahveropaikan! Kangaskassi täyttyy lähes puolilleen, sienistä saa hyvän lisän lounasnuudeleihin.

Hammastunturi 083

Lounaan jälkeen jatkamme matkaa yli toisenkin kosteikon ja saavumme yhdelle kivikkoisimmista pätkistä. Kalteva maasto yhdistettynä jalan alla arvaamattomasti käyttäytyviin kiviin ei ole helpointa kulkea. Selkeästi muusta reitistä erottuvalla avokallioisella osuudella ainakin tiedämme tarkalleen missä olemme, ja nousun jälkeen voimme palkita itsemme – suklaalla.

Hammastunturi 106

Toisen pidemmän tauon vietämme kohtalokkaankuuloisella paikalla, Jäneksenampumalammella. Rannan rahkasammalmättäät ja heinät ovat saaneet hienoja keltaisen, oranssin ja punaisen sävyjä.

Hammastunturi 131

Hieman ennen Rautujärven tuvalle saapumista säikäytämme lentoon kaksi metsäkanalintua. Ehdin nähdä toisesta vilauksen – koosta ja värityksestä päätellen rytinällä pakoon lähteneet linnut saattoivat olla metsonaaraita. Ryhmämme hyväksyy lähes yksimielisesti tämän yhteisen arvauksen.

Tuvan takaa avautuva näkymä on upea palkinto päivän taipaleesta. Lähes peilityyni järvi, jonka rannat voi nähdä jokaiseen ilmansuuntaan. Kaksi rohkeinta uskaltautuu veteen asti, itse olen tyytyväinen edellisen illan saunomiseen. Kylmä vesi ei houkuttele.

Hammastunturi 152Rautujärven rannassa sijaitsee viihtyisä ja melko tilava päivätupa. Yöpymispaikka löytyy helposti neljälle: tuvassa on kaksi laveria, kahdelle on tyytyminen lattiapaikkaan. Yksi porukastamme valitsee teltan. Tupa lämpiää kamiinalla tehokkaasti, ja talvella tämä olisikin varsin mukava paikka yöpyä. Lämpimässä makuupussissa ei näillä keleillä ole todellakaan kylmä.

Aamuinen kohtaaminen

Hammastunturi 171Herään aikaisin ennen muita, olo untuvamakuupussissa on alkanut käydä tukalaksi. Raitis ulkoilma houkuttelee, vaikka maisema ikkunan takana näyttääkin harmaalta. Sumu on kietonut järven ja vastarannalla siintävät huiput kylmänkosteaan viittaansa.

Olen juuri aikeissa laittaa vettä kiehumaan aamupalaa varten, kun huomaan liikettä männyissä nuotiopaikan ympärillä. Kuukkeli uskaltautuu vain parin metrin päähän tarkkailemaan aamupuuhiani ja hetken päästä toinen liittyy seuraan. Ja vielä kolmas!

Uteliasta ja pelotonta kuukkelia on pidetty onnenlintuna, ja onpa sen kohtaamisen väitetty vaikuttavan metsänkävijän kohtaloonkin.

Istun vielä hetken kuunnellen hiljaisuutta Rautujärven koleassa aamussa, ja lähden sitten hakemaan tuvalta aamupalatarvikkeita. Tunnin hereillä olo on karistanut unihiekat silmistäni, muidenkin olisi jo aika herätä. Tuvan ovi aukeaa narahtaen, ja kaikki heräävät viimeistään siihen, kun hihkaisen innostuneena: KUUKKELEITA!

Hammastunturi 218

Jatkuu…

Teksti ja kuvat: Sonja Martikainen

Hammastunturin erämaassa, osa 2: Nyt on maisemat kohdallaan

Närängän seikkailuja, osa 1: Huh hellettä

”Onpa teille ihanat ilimat tulossa!” kommentoi muuan ohikulkija Oulussa. Pöljä, eikä ole. Minishortseissa kulkevien kaupunkilaisten on mahdotonta käsittää helteen olevan kaikkein kelvottomin retkisää. Mitenkäs pukeudut, jos et halua paahtua hengiltä etkä syöttää itseäsi hyttysille?

Tarkoitus oli lähteä Etelä-Suomen kesää karkuun, mutta poikkeuksellinen helleaalto on tehnyt Pohjois-Suomesta lähes Euroopan lämpimimmän paikan. Ei auta, räkkäaikakin on jo alkanut. Jo Oulussa parin kilometrin kävelymatka uuvuttaa niin, että on pakko pysähtyä jätskille.

20130603_1246-44_083Pian ei ole jäätelöäkään saatavilla, sillä suuntaamme Närängän ikimetsiin Etelä-Kuusamoon, aivan Venäjän rajan tuntumaan. Syrjäinen alue nousi valtakunnan tietoisuuteen 1990-luvun puolivälissä, jolloin nuoret luontoliittolaiset metsäkartoittajat havaitsivat sen poikkeuksellisen arvon.

Suunnitelluista yhteismetsän hakkuista syntyi kova kiista, joka päättyi lopulta onnellisesti valtion lunastettua alueen vanhojen metsien suojeluohjelmaan. Luontoon.fi-sivustolla todetaan: ”Närängän luonnonmetsien lähes koskematon luonto on ainutlaatuinen sekä Suomen että koko läntisen Euroopan mittakaavassa.”

 

Närängän metsät ovat tuttuja myös Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon upeista valokuvista. Viimeistään Kovalaisen artikkeli Suomen Luonnossa 7/2012 herätti kiinnostuksen tutustua lähemmin tähän vähän kuljettuun kolkkaan.

Retkeilijän lottovoitto

20130602_2226-15_014

Jäämme pois taksista metsäautotien risteyksessä ja talsimme kohti Visavaaraa. Laajojen hakkuuaukeiden reunoilla makaa pinoissa järeitä, tuhatvuotisia mäntyaihkeja. Tämä olisi kenties ollut koko alueen kohtalo ilman valppaita nuoria vapaaehtoisia. Vaaran laella metsänraja siintää kutsuvana, pian pääsemme erämaan tunnelmaan.

Visavaaralla kasvaa yksi maamme vanhimmista tunnetuista puista: mänty, joka on aloittanut kasvunsa jo 1330-luvulla. Emme löydä, harmi.

20130602_2315-25_028Vaaran alarinteellä törmäämme kuoppaan, josta näyttää pulppuavan vettä. Kirkasta, kylmää vettä. Sehän on… lähde! Etenkin helteellä lähteelle osuminen on retkeilijän suurin onni, lottovoittoon verrattava sattumus. Hörpimme aimo annoksen raikasta juomaa ja täytämme vesipullot.

Pian saavumme nimensä mukaiselle Pikku Syrjäjärvelle. Ainoat merkit ihmistoiminnasta ovat vanhan poroaidan jäänteet ja kaukana siintävät rajavyöhykkeen keltaiset merkit. Käki kukkuu, laulujoutsen joikaa ja helle helpottaa hetkeksi käydessämme nukkumaan puolenyön tienoilla.

Päiväretkestä yöttömään yöhön

20130603_0716-30_008

Yö jää lyhyeksi. Jo aamuviideltä aurinko lämmittää teltat saunalukemiin. Sinnittelemme seitsemään, sitten on pakko nousta. Aamupuurot naamariin, hetki koomausta ja kohta onkin lounasaika. Sen jälkeen pääsemme vihdoin päiväretkelle. Tarkoituksena on tutustua muutaman kilometrin päässä sijaitseviin Kuikkalamminharjuihin, joilla tietojemme mukaan kasvaa alueen hienoimpia metsiä.

Kesä on yllättävän pitkällä. Matka etenee hitaasti, sillä lähes joka kiven ja kannon takaa löytyy mielenkiintoista katsottavaa. Mikä perhonen tuo on? Entä tuo? Ja mikähän kukka tuolla kasvaa? Mistä erottaa isolampi- ja pikkulampikorennon?

Kysymyksiä lentelee ilmassa enemmän kuin vastauksia, mutta onneksi kolmihenkisen porukkamme luontotiedot täydentävät hyvin toisiaan.  Täällä ei juuri kukaan liiku, joten havainnot saattavat olla tieteellisesti merkittäviä. Kuusamon luonto on sekoitus eteläisiä, pohjoisia ja itäisiä lajeja;  vastaan voi tulla lähes mitä tahansa.

20130603_1226-56_046

Kymmenkunta kuukkelia yllättää pienellä harjanteella. Kuukkeli on utelias kulkijan ystävä, jonka kohtaaminen saa aina hyvälle mielelle ‒ jos nyt näin mahtavassa paikassa voisi jotenkin pahan mielen hankkia.

Reitillämme vuorottelevat matalat harjut ja niiden väliset suojuotit. Kirveenkoskematon metsä on kauttaaltaan helppokulkuista kangasta. Ei näy läpipääsemättömiä ryteiköitä, jollaisiksi luonnontilaisia metsiä usein kuvitellaan.

20130603_1343-46_135

Laskeudumme alas purolaaksoon, jossa rummuttaa toinen vanhojen metsien asukki, pohjantikka. Loikimme puron yli idyllisen, rentukoiden kirjoman koskipaikan kohdalta. Sitten erämaan illuusio katkeaa hetkeksi, kun saavumme vanhalle metsäautotielle. Seurailemme uraa aina Kuikkalamminharjuille saakka.

20130603_1437-38_177

Harjut eivät petä. Etenkin lounaisemmalla niistä valtapuusto on satojen vuosien ikäistä valoisaa männikköä, seassa useita valtaisia, koristeellisia keloja, naavaisia kuusia sekä maassa lepääviä liekopuita. Nuoret taimet takaavat jatkuvuuden ‒ itsemurhaa ei tämäkään vanha metsä ole tekemässä.

20130603_1646-33_234Maasto on muhkuraista. Yhtäkkiä tulee pysäyttävä ahaa-elämys: nämä eivät ole mitä tahansa kumpuja, vaan vuosikymmeniä maassa maanneiden puuvanhusten jäänteitä. Puiden, jotka ovat saattaneet aloittaa kasvunsa  viime vuosituhannen alussa. Huh.

Ensimmäinen vuorokausi Närängän metsissä on jo antanut paljon, emme lähes malta odottaa tulevia päiviä. Kello lähestyy puoltayötä, aamulla edessä olisi pitkä siirtymätaival. Vaan mitäpä stressaamaan, olemme tulleet tänne nauttimaan kiireettömästä elämästä ja sen aiomme myös tehdä.

Reippailemme  vielä läheiselle suolammelle. Aurinko on jo ehtinyt kadota pilven taa, mutta valaistuksen sävy on hieno. Tupasvilla ja suokukka hallitsevat peilityynen lammen rantaa, käki jaksaa edelleen kukkua. Näissä maisemissa kelpaa ihailla yötöntä yötä.

20130603_2312-34_357

Jatkuu…

Osa 2: Kohti Laattajaa

Teksti ja kuvat: Teemu Saloriutta