Avainsana-arkisto: Ruokejärvet

Vaelluskurssin kuulumisia, päivä 2: Askel kulkee tasaisena

Joutsenten huuto piti huolen heräämisestä ensimmäisenä aamuna Jänisjärvillä kahdeksan aikoihin. Telttamme osoittautui hieman lyhyeksi neljälle pitkälle ihmiselle, joten tulevia öitä varten kehitimme vielä nukkumajärjestelyä, jonka seurauksena teltta tosin muuttui leveyssuunnassa ahtaaksi. Kaikki olivat kuitenkin saaneet nukuttua kohtalaisesti huolimatta polttiaisista, jotka häiritsivät osaa telttaseurueestamme. Aamutoimet vastaheränneenä ilman leirirutiineja sujuivat hieman kankeasti. Lämmin aamupuuro metsässä maistui kuitenkin vielä astetta paremmalta kuin kotona.

Aamu Jänisjärvillä. Kuva: Sonja Martikainen

Aamu Jänisjärvillä. Kuva: Sonja Martikainen

Leiri oli pakattuna ja selässä kymmenen aikaan, joten suunnistimme muutaman sadan metrin matkan saman ryteikköisen metsän läpi kuin eilen, takaisin hiekkatielle. Viimeistään tässä vaiheessa olivat loputkin unihiekan rippeet karisseet ja aamun viileys vaihtunut hikiseen rinkan painamaan selkään.

Suoraa tietä mars! Kuva: Ilona Hänninen

Suoraa tietä mars! Kuva: Ilona Hänninen

Tietä pitkin jatkoimmekin useamman kilometrin auringon paahtaessa kuumasti. Matka taittui kuitenkin nopeasti, sillä kävelimme parijonossa ja vaihdoimme paria noin vartin välein, jolloin pääsimme tutustumaan paremmin toisiimme.

Haukkajoen kämppä. Kuva: Sonja Martikainen

Haukkajoen kämppä. Kuva: Sonja Martikainen

Kuva: Sonja Martikainen

Kuva: Sonja Martikainen

Kansallispuiston rajalla siirryimme merkitylle polulle, jolla eteneminen oli aivan toista luokkaa kuin edellispäivän ympyrän rämpiminen talousmetsässä. Rinkka selässä taivaltaessa liikkuminen tuntui hyvältä. Olin tottunut rinkkaan nopeasti, säädöt olivat heti kohdillaan ja paino oli sopiva. Meno rinkan kanssa oli eilen vielä tuntunut horjuvalta, mutta nyt se oli harkittua ja vakaata, jopa tietyllä tavalla helppoa ja kevyttä. Haukkajoen eräkämpän kaivosta täytimme pullomme ihanan kylmällä ja raikkaalla vedellä.

Vesitäydennystä raikkaalla kaivovedellä. Kuva: Sonja Martikainen

Vesitäydennystä raikkaalla kaivovedellä. Kuva: Sonja Martikainen

Lounastauon pidimme Heinälahdella, joka jäi mieliimme yhtenä upeimmista taukopaikoista retkellämme. Nautin ruokaparini Ilonan kanssa yksinkertaisen, mutta loppujen lopuksi vaelluksen herkullisimman lounaan rantakallioilla ja virkistäydyimme uimalla Haukkajärvessä.

Kuva: Ilona Hänninen

Kuva: Ilona Hänninen

Kuva: Sonja Martikainen

Kuva: Sonja Martikainen

Kuva: Sonja Martikainen

Kuva: Sonja Martikainen

Loppumatkan yöpymispaikkaamme Isolle Ruokejärvelle kukin taivalsi omaan tahtiinsa merkittyä polkua pitkin. Reitin varrella näimme niin pieniä lahtia ja soita kuin vanhaa kaunista metsää. Luulin, että olimme saapuneet rauhalliseen kansallispuistoon, mutta muita kulkijoita tuli polulla vastaan runsaasti ja matkalle osui myös suosittu uimaranta. Oma pieni joukkomme eteni kuitenkin reippaasti leiripaikkaamme, jossa ensi töiksemme kävimme jälleen uimassa ja teimme puita nuotiota varten.

Kuva: Sonja Martikainen

Kuva: Sonja Martikainen

Nuotiolla. Kuva: Sonja Martikainen

Nuotiolla. Kuva: Sonja Martikainen

Illan aikana opimme muun muassa, että suklaakakun voi paistaa trangiassa nuotiolla, esimerkiksi retken vetäjän synttäreiden kunniaksi. Lettujakin paistettiin, mutta suurin osa väsyneestä joukostamme ehti siirtyä höyhensaarille ennen kaikkien lettujen valmistumista.

Suklaakakkua vaelluksella - Trangialla onnistuu! Kuva: Sonja Martikainen

Suklaakakkua vaelluksella – Trangialla onnistuu! Kuva: Sonja Martikainen

Onnea Sini! Kuva: Sonja Martikainen

Onnea Sini! Kuva: Sonja Martikainen

Joka vaelluspäivän päätteeksi jaoimme kokemukset iltaringissä, jonka jäljiltä koin ehkä turhaan huonoa omatuntoa reippaasta etenemisestäni polulla ja siitä, etten aina pysähtynyt katselemaan jokaista vastaantulevaa luontokappaletta. Nautin nimenomaan tasaisesta askeltamisesta polulla ja koin sen terapeuttisena.

Etenemisen vastapainona ja palkintona rauhoituin kunnolla vasta taukopaikoilla esimerkiksi selälläni maaten aurinkoisella kalliolla tai varvikossa tai tuijottelemalla illan hämärtyessä järvelle tai nuotion liekkeihin. Ehkä joskus asetelma tulee muuttumaan, ja opin riemuitsemaan myös yksittäisten kasvien ja muiden öttiäisten tunnistamisesta. Toistaiseksi pelkät aistielämykset ja hyvä olo riittävät niistä nauttimiseen ja haluun paeta välillä metsään.

Lumme. Kuva: Sonja Martikainen

Lumme. Kuva: Sonja Martikainen

Luonnossa liikkuessa upeaa on se, että todellisuus nykyhetken ja -paikan ulkopuolella tuntuu katoavan. Mieli on toisaalta tyhjä arkisista ajatuksista, mutta silti niin täynnä jotain muuta. On kiehtovaa ajatella liikkuessaan kansallispuistossa alueella, joka ei ole minkään reitin varrella, että tämä kaikki olemassa, vaikka kukaan ihminen ei siellä kävisi.

Kuva: Ilona Hänninen

Kuva: Ilona Hänninen

Teksti: Maija Carlstedt
Kuvat: Sonja Martikainen ja Ilona Hänninen

Jatkuu seuraavassa osassa…