Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2013

Hammastunturin erämaassa, osa 2: Nyt on maisemat kohdallaan

Hammastunturi 212Jätämme Rautujärven kuukkelit taaksemme, ja aamupalan jälkeen suuntaamme kulkumme kohti Ahvenjärveä. Merkitsemätön polku seurailee rantoja, matka taittuu aamupäivän viileydessä nopeasti. Talvella järviä halkoo karttaankin merkitty moottorikelkkareitti, joten rannasta löytyvä sulan maan aikaan kuljettava polku ei ole yllätys.

Rannan tuntumassa kulkien pääsee nauttimaan monipuolisista näkymistä: järvimaisemasta, kosteikoista, ruskan kirjomasta metsästä sekä edessä jo siintävistä tuntureista. Kaikki syksyisen Lapin hienoudet yhdellä kertaa!

Ahvenjärven länsipuolella lähdemme seuraamaan moottorikelkkauraa, joka veisi meitä useita kilometrejä juuri oikeaan suuntaan. Vaikka paikoittain yli metrin levyinen kelkkaura vähän rikkookin erämaatunnelmaa, on välillä rentouttavaa vain antaa jalkojen viedä eteenpäin – ilman, että täytyy samalla keskittyä suunnistamaan.

Hammastunturi 229

Kosteikkoa Ahvenjärven ja Rautujärven välissä. Polku kiertää kosteikon ja kulkeminen on helppoa.

Heittelyjänkän kohdalla käännymme pois moottorikelkkareitiltä Aittajärven suuntaan. Tasaisen uran jälkeen juolukoiden ja mustikoiden muodostama varvikko sekä seassa kasvavat suopursut ovat hieman vaikeampaa kulkumaastoa. Rämpimiseksi tätä ei vielä voi millään kutsua, mutta silti tuntuu taas luonnon tarjoamalta palkinnolta, kun pieni poluntapainen johdattaa meidät hetkeksi sammaloituneiden kivien ja haaparouskujen keskelle keltalehtiseen tunturikoivikkoon.

Kulkiessamme Aittamoroston luoteisrinnettä koivikko vaihtuu valoisaksi männiköksi, ja aurinkokin näyttäytyy tänään ensimmäistä kertaa oikein kunnolla. Lämmitystehoa löytyy vielä näin syyskuun ensimmäisinä päivinäkin. Samassa näemme oikealla rinteen alla kimmeltävää vettä ja houkuttelevan hiekkarannan, vain muutaman kymmenen metrin päässä! Sinne siis, Hammastunturin tupakin on jo ihan lähellä, eikä meillä ole muutenkaan kiire mihinkään.

Hammastunturi 291Hiekkarannan suojaisassa poukamassa aurinko lämmittää lähes kesäisen lämpimästi, yksi meistä käy virkistäytymässä vedessä. Vaikka muut retkeläiset jättävät uimisen väliin, Aittajärvi tarjoaa meille vielä jotakin: kalasääski esittää tyypillistä pyyntilentoaan lekutellen veden yllä, syöksyen sitten saaliin perässä veteen.

Hammastunturi 308Rannalta näemme, kun etelässä Hammastunturin rinteitä vasten liitelee jotakin. Kiikaroidessamme sen suuntaan huomaamme myös vaeltajan nousemassa ylös rinnettä. Edellisten yöpymispaikkojemme vieraskirjoista olemme lukeneet, että yhden päivän meistä edellä kulkee retkeläinen Hämeenlinnasta. Tuvilla emme ole muita tavanneet, mutta mikähän on tilanne Hammastunturin tuvalla?

Hammastunturi, Pänniordo

Seurailemme Aittajärven rantaa ja kosteikon reunaa etelään. Purot ovat kuivuneet lähes olemattomiin, leveämmästä Hammasojastakin löytyy ylityspaikka ilman suurempaa etsimistä. Juuri kun olemme valinneet enemmän etelään vievän polun, näemme rakennuksen puiden lomasta. Olemme löytäneet oikean tuvan, oven päällä lukee Hammastunturi Pänniordo. Edellämme kulkeva retkeilijäkin on jo lähtenyt jatkamaan matkaansa.

Hammastunturi 318Tupa on vaeltajan silmin hyvässä kunnossa: katto on olemassa ja seinät ovat pystyssä. Vieraskirjassa tosin varoitellaan koiran kokoisista sopuleista, mutta onneksi tälle vuodelle ei ole osunut sopulivaellusta.

Hammastunturin autiotupa ei kuulu Metsähallituksen huoltamiin tupiin, ja tuvan kunnosta luetut ennakkotiedot saivatkin pelkäämään pahinta ja toivomaan parasta. Vaikka tupa täyttää kaikki kriteerit seuraavien kahden yön yöpymispaikkana, osa porukasta jättää rinkat tuvalle ja lähtee etsimään karttaan merkittyä toista tupaa. Rautujärven vieraskirjasta olemme lukeneet ylistäviä kommentteja ”siitä toisesta Hammastunturin tuvasta”, joten mielenkiinnolla lähdemme tarkistamaan mistä on kyse.

Hammastunturi 327Kartalla matka näyttää helposti vartissa kuljettavalta iltalenkiltä, metsä on helppokulkuista kangasta eikä rinkkakaan paina selässä. Mysteerituvan ja meidän välissä on kuitenkin yksi este: leveä, syvä ja paikoitellen näkyvästi voimakasvirtauksinen Kuivakkojoki.

Nimestään huolimatta Kuivakkojoessa riittää vettä enemmän kuin missään aikaisemmin ylittämissämme. Joen ylityspaikkaa etsiessä kuluu tovi jos toinenkin, mutta se ei meitä varsinaisesti haittaa. Rantapenkan oranssinhehkuiset heinämättäät ja ruskan väreissä loistavat koivut tarjoavat sellaista väriterapiaa, jota ei osannut kaupungissa kuvitella.

Hammastunturi 333

”Mistäs mennään yli?” Palaveri Kuivakkojoella.

Hammastunturi 352

Joen yli päästyämme löydämme tuvan, joka on kuitenkin epäonneksemme lukittu poromiesten kämppä. Onneksi tuvan seinustalta löytyy sentään kolme suurta herkkutattia. Koska sienikori tai ämpäri eivät varsinaisesti kuulu yli viikon mittaisen Lapin vaelluksen perusvarustukseen, täytyy matkan varrelta poimittujen sienten kuljettamiseen käyttää saatavilla olevia ratkaisuja. Herkkutattien kuljetukseen sopii hyvin kameralaukun sadesuoja.

Hammastunturi 340

Kämppä oli lukittu. Taustalla näkyy Hammastunturi.

Palaamme Hammastunturin tuvalle kertomaan uutisemme lopulle porukasta. Herkkutateista riittää kaikkien päivälliskeitoksiin.

Hammastunturin huiputus

Ennen vaellusharrastuksen aloittamista sana huiputus oli minulle lähinnä synonyymi harhaanjohtamiselle. Erityisesti Lapin kohteista puhuttaessa huiputus tarkoittaa retkeilyslangista käännettynä yksinkertaisesti tunturin huipulle nousemista. Kaikki huiputuksista kertoilevat eivät siis ole epärehellisiä retkeilijöitä, selvisi sitten tämäkin.

Hammastunturi 376Aamu on puolipilvinen, mutta tilanne voi muuttua hetkessä parempaan tai huonompaan. Päätämme kuitenkin ottaa riskin ja vietämme tuvalla koko aamupäivän, syöden sekä aamiaisen että lounaan. Vietämme vaelluksen välipäivää ja suuntanamme on Hammastunturin korkein huippu (533,7 mmpy). Ilman rinkkoja taivaltaminen on toki kevyempää, mutta tunturille nouseminen kuluttaa silti energiaa. Raikasta vettä saamme tunturin rinnettä alas pulppuavasta purosta, jota reunustavilla kivillä kasvaa kauniita vaaleanvihreitä sammalia.

Hammastunturi 379Hammastunturi 384Hammastunturi 386Jään joukkomme viimeiseksi nauttimaan maisemista omassa rauhassa. Pysähdyn vähän väliä katsomaan taakseni ja ottamaan kuvia, vaikka eihän tällaista näkymää voi saada täydellisesti vangittua. Hammastunturi on koettava itse.

Hammastunturi 406

Huipun koillisrinteessä, louhikon keskellä on lähes suorakaiteen muotoinen lampare!

Hammastunturi 392Tuuli puhaltaa sumua tunturin rinnettä alas, auringon lämpö vaihtuu kosteaan kylmyyteen. Huippu ei ole kaukana, mutta mielessä käväisee masentava ajatus. Näemmekö sittenkään huipulta avautuvia maisemia, jos sumu peittää kaiken alleen juuri kriittisellä hetkellä?

Ensimmäistä Lapin vaellustaan tekevän silmin sumussakin on jotain kiehtovaa. Tunturin rinteen karussa maisemassa ilahduttavat myös pienet kasvien muodostamat väripilkut: purppuran ja violetin sävyiset riekonmarjan lehdet sekä vaaleanpunaiset kurjenkanervan kukat.

Huipulla pilvet väistyvät kuin tilauksesta ja ympärillemme joka suuntaan avautuvat mielettömät näkymät! Yllemme jääneet ohuet hattarat langettavat muuntuvia varjoja huippujen välisiin laaksoihin, sininen taivas heijastuu niitä halkovista lammista.

Hammastunturi 410

Hammastunturi 420

”Joo, joo, oon ihan kunnossa.” Suurimmassa osassa Hammastunturin erämaata ei ole kenttää, tämä tiedoksi kotijoukoille. Tunturin huippu oli ainoita paikkoja, joista puhelu onnistui.

Hammastunturi 445Kiikaroimme Aittajärven suuntaan, eilinen hiekkaranta näkyy tunturin rinteestä hyvin. Kaksi joukkomme viimeisenä kulkevaa pääsevät näkemään myös kiirunoita, joista yksi istuu kuvattavanakin hyvän aikaa.

Hammastunturi 450Hammastunturi 456Hammastunturi 461Itseltäni jäivät kiirunat tällä kertaa näkemättä, mutta näissä maisemissa sekään ei harmita. Parempaa päivää huiputukselle emme olisi voineet toivoa!

Jatkuu…

Teksti ja kuvat: Sonja Martikainen

Havaintoja hiljaisuudesta – Porkkalanniemen telttaretki 20.–22.9.2013

Kuuden hengen porukallamme on perjantai-iltapäivänä lähtö Porkkalaan. Matkalla bussissa yritämme bongata pelloilta hirviä ja peuroja, sillä alueella on nähty niitä usein. Osa ryhmästä näkeekin peuran vilaukselta metsän reunassa.

Bussi jättää meidät parkkipaikalle, mistä on viiden kilometrin kävelymatka yöpymispaikalle. Painavien rinkkojen kanssa matka tuntuu raskaalta – iloksemme kohdallemme pysähtyy auto, ja sieltä tuleva nainen kehottaa meitä nostamaan kantamuksemme autoon ja hyppäämään kyytiin. Olemme juuri tyytyväisinä tunkemassa rinkkoja takapenkille, kun selviää, ettemme olekaan se ryhmä joka on menossa Rönnskärin majakalle. Nainen nauraa ja pahoittelee väärinkäsitystä, ja me vedämme hieman noloina rinkkamme autosta ja jatkamme suosiolla matkaamme jalan.

Loppujen lopuksi olemme iloisia siitä että saimme kävellä, sillä syksyinen metsä on kaunis ja matkalla ehtii tunnistaa joukon lintuja ja löytää jopa kantarelleja.

20130920_1917-46_003

Auringon laskiessa saavumme leiripaikkaamme Pampskatanin niemeen. Aiemmilla Porkkalan retkillä on yövytty keittokatoksen kupeessa, mutta tänä vuonna päätämme pystyttää telttamme vähän kauemmaksi niemeen – lähemmäs meren rantaa. Osa porukasta lähtee heti kiikareiden ja kameroiden kanssa tutkimaan niemen kärkeä, mutta minä käyn ensin uimassa. Syyskuisen ilman kirpeys on jo viilentänyt meren, mutta raikas vesi virkistää patikoinnin jälkeen.

Niemen kärjessä korkealla kalliolla on näköalapaikka, jonne on tuotu pöytä ja penkit, ja josta avautuu huikea näkymä merelle. Katselemme maisemia hetken; oranssinhehkuinen täysikuu alkaa nousta taivaanrannasta. Se heijastuu lähes peilityyneen mereen.       

20130920_2008-12_023 

Auringon laskettua alkaa tulla hämärä. Yllätykseksemme tyyni ja suhteellisen lämmin ilta tuo kiusaksemme hyttysiä, vaikka syksy on jo pitkällä. Telttakankaan läpi itikat eivät onneksi pääse inisemään – voimme rauhassa nukahtaa meren unettavaan kohinaan.

20130920_2200-45_040

*

20130921_0650-43_008Seuraavana aamuna heräämme varhain ennen auringon nousua. Mereltä nouseva sumu on kietonut koko niemen valkeaan verhoon; taivas juuri ja juuri erottuu merestä. Vielä hieman unenpöpperöisinä kokoamme aamiaiskamppeet ja suuntaamme näköalapaikalle syömään.

Kuu ei ole vielä ehtinyt laskea, vaan se mollottaa kalpeana haalean siniseltä taivaalta. Seitsemän aikaan aurinko nousee sumusta – se värjää kostean ilman purppuranvärisellä valolla.

Keitämme aamupuuroa ja seuraamme samalla kiikareiden ja kaukoputkien avulla muuttavia lintuja. Ajoittain näkyvyys on sumun takia huono, mutta välillä taivas selkiytyy hieman ja pääsemme näkemään luodoilla istuskelevia pingviineitä muistuttavia merimetsoja, haahkanaaraita, monia erilaisia lokkeja sekä silkkiuikkuja. Myös noin kymmenen valkeana hohtavaa kyhmyjoutsenta lipuu pareittain kauempana merellä.

20130921_0744-39_088

Parin tunnin jälkeen valmistamme lounasta ja lepäämme hieman, ennen kuin lähdemme päivän varsinaiselle retkelle tutustumaan niemen ulkopuolella oleviin metsiin ja kalliorantoihin. Metsä on vanhaa sekametsää – jotkut lehtipuut alkavat jo punastella ruskan väreissä. Kaikkialla on aivan hiljaista; vain käpytikan taukoamaton naputus säestää tuulen huminaa puissa.

20130921_1332-27_254

Matkan aikana aamuinen sumu alkaa väistyä, aurinko tulee esiin ja pilvipeite paljastaa kirkkaan sinisen syystaivaan. Poikkeamme metsäpolulta rantaan, jossa valossa kimaltava meri kohisee jylhiin kallioihin. Aurinko lämmittää kasvoja ja tuuli tuivertaa hiukset silmille. Kun nostamme katseemme taivaalle, näemme valtavan merikotkan liitelevän korkealla. Tuulihaukat leikittelevät ilmavirroissa.

20130921_1445-46_270

Kuusihenkinen porukkamme saa vielä seitsemännen retkeilijän, kun yksi retkiryhmäläinen soittaa olevansa tulossa telttailemaan yhdeksi yöksi Porkkalaan. Menemme häntä vastaan virkistysalueen parkkipaikalle, ja jatkamme yhdessä kaivon kautta takaisin leiripaikallemme.

Illalla päivällisen jälkeen puolipilvinen taivas lupailee upeaa auringon laskua. Seikkailen itsekseni niemen kalliolla, kun näen kuinka laskeva aurinko värjää koko läntisen taivaan kuparinväriseksi. Kiirehdin näköalapaikalle, missä muutkin ovat jo ihastelemassa taivasta. Samaan aikaan alkaa sataa, ja auringon valo ja sadepisarat saavat aikaan koko niemen ylle ulottuvan hehkuvan sateenkaaren. Kaaren yläpuolella kulkee vielä toinen, hieman himmeämpi valonauha.

20130921_1918-59_386

Seison näköalapaikalla ja seuraan koko auringon matkan aina siihen asti, kunnes se sukeltaa kullan ja punaisen säkenöivänä mereen.

20130921_1929-51_428

Heti auringon laskettua tiheä hämärä näyttää nousevan maasta ja kalpeat syystähdet syttyvät taivaalle yksi toisensa jälkeen. Siirrymme näköalapaikalta niemen kaakkoispuolelle nähdäksemme joko Kuukin olisi jo kuvauskunnossa, mutta taivas on sen verran pilvessä, ettei sitä vielä näy. Turhaan odotimme kuuta nousevaa.

Kaikin puolin onnistuneen päivän kruunaavat iltanuotio ja omatekoisella pannulla paistetut räiskäleet. Valosaasteettomalla taivaalla tuikkii miljoonia tähtiä, ja tuulen ajaessa pilvet pois myös kuu näyttäytyy meille hopeisessa loistossaan. Vietämme illan raukeassa tunnelmassa kuunnellen yön ääniä, tuulen ja meren kohinaa sekä hepokattien siritystä.

20130921_2038-55_457

20130921_2049-37_495

20130921_2156-06_522

Päivän havainnot:
–         n. klo 7.30: Pampskatanin kellonsoittaja, Homo sapiens, uros, talvipukuinen, liikkuu parvessa. Erityishuomio: kumara selkä.
–         klo 10: Ruotsin laiva, Laivamus maximus, sukupuoli määrittelemätön, esiintyvyys tasaista, vaeltava
–         n. klo 23–9: Pressun alla nukkuva erämies, Homo sapiens, uros, esiintyvyys runsasta
–         klo 21 jälkeen illalla: Lehtohepokatti, Tettigonia viridissima, naaras. Erityistä: uhkarohkea yksilö, joka ei suutu pienestä leikinlaskusta.

*

20130922_0747-23_046

Viimeinen päivämme on sunnuntai, aurinkoinen ja tuulinen päivä. Heräämme taas aikaisin aamulla näköalapaikalle, ja pääsemme seuraamaan lähietäisyydeltä närhi- ja vihervarpusparvien muuttoa sekä uuttukyyhkyjen muuttopuuhia metsän rajassa. Varpus- ja hiirihaukkoja liitelee korkealla.

20130922_0749-03_057

20130922_0809-22_070

Aamuvakion jälkeen hajaannumme vielä viimeisen kerran tutkimaan niemen ympäristöä. Minä käyn uimassa tuulen suojaisesta poukamasta ja nautin vielä melkein kesäisestä ilmasta.

20130922_0957-11_111

Parin päivän aikana meri ja kalliot ovat tulleet jo niin tutuiksi, että ajatus takaisin kaupunkiin lähtemisestä tuntuu haikealta. Retken aikana ehdimme kokea ja nähdä paljon aina mielenkiintoisista perhosentoukista ja kovakuoriaisista dramaattisen kauniiseen auringonlaskuun. Mutta vaikka yksi retki onkin lopuillaan, niin aina tulee uusi tilaisuus pysähtyä luontoon kokemaan, näkemään ja kuuntelemaan hiljaisuuden tuhansia ääniä.

Täällä on harmaata.
Sumuista ja harmaata.
Varhain aamulla
kalpea kuu hohti taivaalla;
niemen ympärillä
meri kohisi huokaillen.

Ja täällä on hiljaista.
Rauhallista ja hiljaista.
Hengitän kosteaa meri-ilmaa
keuhkoni täyteen;
harmaahaikara nousee
kaislikosta lentoon.

Teksti: Anna Carlson
Kuvat: Teemu Saloriutta