Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2014

Kuvakooste Luonto-Liiton Talvipäiviltä

Luonto-Liiton Uudenmaan piiri isännöi ja emännöi muutaman vuoden tauon jälkeen järjestettyjä Luonto-Liiton Talvipäiviä Helsingin Meriharjussa 15.-16.3. Koska kyseessä oli talvi- eikä kevätpäivät, piti kevät väliaikaisesti perua. Niinpä tapahtumaa vietettiin lumen ja pakkasen koristamissa maisemissa.

Talvipäiville saapui osallistujia ympäri Suomen yhteensä yli 50 henkeä. Lisäksi samaan aikaan Meriharjussa pidettiin leirinohjaajakoulutus, joten luontoliittolaista väkeä oli paikalla peräti 70 hengen verran. Seuraavassa kuvakooste viikonlopun parhaista hetkistä.

20140315_0905-13_041

Yöllinen lumimyrsky on kuorruttanut Uutelan maisemat valkoiseksi.

20140315_0942-32_051

Herkkuaamiaista nauttimassa.

20140315_0958-18_059

Talvipäivät avataan yhteislaululla ”Oravanpesä” Iitun ja Kristiinan johdolla.

20140315_1003-12_080

Päivän aluksi katsotaan kuvaesitys LUPin viime vuoden parhaista retkihetkistä.

20140315_1022-09_099

Kehitysministeri Pekka Haavisto, itsekin vanha luontoliittolainen, pitää Talvipäivien avajaispuheen.

20140315_1024-09_101

20140315_1028-10_121

LUPin edustajat luovuttavat ministerille Luonto-Liiton historiikin.

20140315_1029-08_129

Luonto-Liiton Pohjanmaan piiri haastaa ministerin istumaan hippituoliin ja tunnustamaan ympäristösyntinsä.

20140315_1029-39_133

Hippituolin jälkeen pyöräytetään hyvien tekojen pyörää, jonka avulla saa synnit anteeksi. Toinen vanha luontoliittolainen Ritva Kovalainen seuraa vierestä.

20140315_1313-37_165

Luonnonharrastus- ja ympäristökasvatusjaoston edustajilla on juonia Leo Straniuksen päänmenoksi.

20140315_1314-16_168

”Hyvä Leo Stranius, täten haastamme Sinut suorittamaan Pihka-luonnonharrastusmerkkiä ja raportoimaan siitä blogissasi:”

20140315_1340-42_203

20140315_1716-43_065

Vastauksia kysymykseen ”Miksi minusta tuli luontoliittolainen?”

20140315_1953-06_067

Jyrki Pynnönen pitää vaativaa luontovisaa.

20140315_2144-11_100

Luontovisan voiton vei Teemu Saloriutta ennen Aallon sisaruksia ja Jaakko Junikkaa. Palkintona Luonto-Liiton T-paita.

20140316_0955-10_001

Osa porukasta yöpyi retkihenkisesti puolijoukkueteltassa.

20140316_1112-29_005

Samana viikonloppuna alkoi Luonto-Liiton Kevätseuranta. Talvipäiväosallistujien sunnuntai alkaa Kevätseurantaretkellä Uutelan rannoille.

20140316_1113-48_019

Arktisesta säästä huolimatta mereltä löytyy yksi Kevätseurantalaji: naurulokki.

20140316_1145-44_050

Tässä kuunnellaan tarinaa päähän pudonneesta pyystä äskeisen kanalintuhavainnon innoittamina.

Kiitokset kaikille osallistujille upeista Talvipäivistä, ensi vuonna uudestaan!

Kuvat: Teemu Saloriutta & Sonja Martikainen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Unohtumattomia hetkiä vuoden 2013 retkiltä

Retkivuoteen 2013 mahtui lukuisia ikimuistoisia hetkiä. Kiitos retkiryhmän taitavien kynäniekkojen ja kuvaajien, ilahduttavan moni hetki päätyi elävöittämään myös blogiamme. Näin kevään kynnyksellä on sopiva hetki kerrata viime vuoden parhaita paloja. Väliotsikoita klikkaamalla pääset lukemaan retkikertomukset kokonaan.

Ilmoittudu mukaan tuleville retkille ja ole mukana todistamassa seuraavia huippuhetkiä paikan päällä!

Pyöräretki Haltialaan, toukokuu

”Fiilis oli sama kuin kaulushaikaralla, joka buuhkaili menemään ruovikossa. Ei muuten näkynyt sitäkään. Mitä siinä nyt sitten enää muuta voi kuin nauraa, kun se sillä lailla aamutuimaan hempeästi töräyttelee ruovikon uumenista. Voi toista!”

20130519_1343-37_032

Kuva: Teemu Saloriutta

Närängän vaellus, kesäkuu

”Olemme jo oppineet päivän aikana kaikenlaista. Retkipaidassa ei kannata olla aukkoja, joista mäkärät pääsevät syömään käden. Paidan ei kannattaisi olla niin ohut, että hyttyset pistävät hartioista läpi. Jos hyttyshatun verkko alkaa liian läheltä päätä, ötiäiset rei’ittävät otsan.  Jos verkko ei ole alhaalta kunnolla suljettu, on pian kaula täynnä puremia. Hyttyskarkotteita meillä ei tietenkään ole mukana, sillä sellaiset ovat amatööreille ja nössöille. Paitsi että juuri nyt antaisimme melkein mitä tahansa pullosta offia.”

20130604_1624-18_156

Kuva: Teemu Saloriutta

Vaelluskurssi, heinäkuu

(Ote Eräjormalaulusta)

”Eräjormana kuljen
ja mä sydämeeni suljen
tämän hetken täällä Helvetin korvessa.
Eihän tietää voi kansa,
miksi Kampissa mä itken,
kun en tahdo enää palata keskustaan.”

VK2013 610

Kuva: Sonja Martikainen

Hammastunturin vaellus, syyskuu

Ennen vaellusharrastuksen aloittamista sana huiputus oli minulle lähinnä synonyymi harhaanjohtamiselle.”

Hammastunturi 461

Kuva: Sonja Martikainen

Porkkalan retki, syyskuu

”Päivän havainnot:
–         n. klo 7.30: Pampskatanin kellonsoittajaHomo sapiens, uros, talvipukuinen, liikkuu parvessa. Erityishuomio: kumara selkä.”

20130922_0747-23_046

Kuva: Teemu Saloriutta

Jurmon retki, marraskuu

”Aamuauringon valaisema sumuinen Jurmo oli  suorastaan maaginen näky! BBC -dokkaripoppoo olisi saanut aiheesta vaikuttavaa materiaalia, mutta onneksi myös LUPin järkkäripatteri vangitsi hetken häikäisevällä tavalla. Mentaalinen Attenborough kähinäjuonto korvissa suuntasimme saaren länsikärkeen.”

jurmon_retki_luontoliitto-7

Kuva: Teemu Saloriutta

Siikanevan vaellus, joulukuu

” Monet ajattelevat, että täytyy olla vikaa päässä jos haluaa vapaaehtoisesti lähteä pimeään ja kylmään metsään rämpimään, nukkua pakkasessa, juoda suovettä ja hikoilla monien kilometrien pituisia taivalluksia rinkka selässä. Mutta minä, kuten varmaan muutkin retkiryhmäläiset, miellämme sen ”vian” haluksi etsiä rauhaa, hiljaisuutta ja löytää luonnosta tasapainoa elämään. Mutta selitäpä tämä äidille…”

IMG_9231

Kuva: Hanna Hyvönen

Kevätretki Talaskankaalle, joulukuu

” Rautatieasema on väsyneen hiljainen. Raijaamme retkiomaisuutemme laiturille äänettä, kuuluu vain se eksynyt kolina, jolla sukset kohtaavat asfaltin. Junaan noustessa kumisaappaat viimeistelevät isovarpaani alle ensimmäisen rakon. Vilkaisu ahkioiden täyttämään eteiseen nostaa kuitenkin hymyn huulille: voi siellä ne nyt taas ovat, ja kohta mennään.”

” Omillaan kulkeva kokee kaikenlaista myös hämärällä metsäautotiellä. Metsäkanalinnut rymistelevät lentoon jäljempänä tulevan pääporukan suksien suhinan kuullessaan. Pöllöt harmistuvat yön hämäryyttä pilkkaavasta pienestä valosta. Tuuli humisee tietävänä hämärässä yössä mustina piirtyvien honkien latvassa. Ehkä suurimman vaikutuksen teki kuitenkin hiljalleen lirisevä jäätie, jonka ääntelyä ei yön hämäryydessä voi pitää minään muuna kuin lauluna.”

talaskangas_luontoliitto_joen-ylitys

Kuva: Antti Salovaara