Avainsana-arkisto: lumijärvi

Vaelluskurssin kuulumisia, 1. päivä: Kohti metsän salaisuuksia

VK2013 518Bussimatka tuntui pitkältä ja kuumalta, kun ei oikein tiennyt mitä odottaa. Mutta kun laskeuduimme autosta hehkuvaan auringonpaisteeseen, edessämme alkava metsä tuntui tahtovan näyttää, millaisia kokemuksia ja salaisuuksia se kätki varjoihinsa.

Kertasimme kartoista päivän reitin, nostimme rinkat selkään ja lähdimme marssimaan pitkin Haukkajoen pölyistä maantietä. Matkalla pääsi juttelemaan muiden kanssa ja tutustumaan 14 henkiseen porukkaan, josta osa ei ollut nähnyt toisiaan vielä aiemmin. Matkalta löytyi tienposkesta metsämansikoita ja vadelmia; myös epäonnisen sudenkorennon pudottama siipi kiilteli maassa.

VK2013 526

Jonkin matkaa tietä kuljettuamme tulimme risteykseen, josta kartan mukaan metsään poikkeamalla pääsi oikealle metsälähteelle. Kuljimme koivikossa väistellen tielle osuvia oksia ja hämähäkinseittejä, kunnes tulimme lähteelle, joka pulppusi ystävällisen näköisenä sammalikossa. Kurotuimme täyttämään vesipullomme kylmällä ja kirkkaalla vedellä – juoma virkisti ihanasti kuumuudessa.

VK2013 547

Lähteen jälkeen kuljimme hyvän aikaa metsässä, jossa ei ollut merkittyjä polkuja. Matkalla sai nähdä hienoa poronjäkälän peittämää avokalliota, maistaa mustikoita ja juolukoita, haistella kanervankukkia ja raapia paljaat säärensä katajapensaisiin (kuumuuden takia oli pakko käyttää lyhyitä housuja.)

Mutta juuri kun ihoa alkoi kirvellä ja helle uuvuttaa, niin puiden takaa avautui niin kaunis, auringossa kimmeltävä järvi, että kaikki huolet unohtuivat silmänräpäyksessä. Se oli pienikokoinen järvi aivan keskellä metsää, kuin se olisi juuri muodostunut sinne palkinnoksi meille vaeltajille. Rantoja kehystävät vihreät ruo’ot peilasivat kuvajaisiaan vedestä. Vedenpintaan osuvat auringonsäteet heijastuivat rannassa seisovien mäntyjen runkoihin järjestäen upean valonäytöksen.

VK2013 583

VK2013 575

Kävimme järven lempeän viileässä vedessä uimassa ja valmistimme ensimmäisen yhteisen ateriamme mäntyjen juurella. Ruokalevon jälkeen mietimme, jäisimmekö järven rannalle myös yöksi, vaikka alkuperäisen suunnitelman mukaan ensimmäisen leiripaikkamme tuli olla Karhukosken laavulla.

Yhteisen pohdinnan jälkeen päädyimme kuitenkin jatkamaan vielä laavulle, koska matka ei ollut kovin pitkä, ja päivän kääntyessä iltaan ilmakin alkoi mukavasti viiletä. Heitimme hyvästi satumaiselle järvimaisemalle ja lähdimme uudestaan tarpomaan metsään.

Lyhyt matka taittui nopeasti, ja pian olimmekin päivän viimeisessä määränpäässä. Pystytimme telttamme pehmeään varvikkoon, ja ennen nukkumaanmenoa keräännyimme vielä laavulle nuotion ympärille. Laavun vieressä kohisi Karhukoski, jonka kiviä ja vesipyörteitä oli jo vaikea erottaa hämärässä. Nuotiolla oli väsynyt, mutta innostunut tunnelma. Kaikki tuntuivat olevan vielä vähän ihmeissään siitä, että nyt sitä tosiaan oltiin täällä, keskellä metsää, kaukana kaupungin melusta ja kiireestä. Ilmassa oli jännitystä siitä, mitä kaikkea tulevat päivät toisivat tullessaan, mutta samalla saattoi jo aistia luonnon tuoman raukean pysähtyneisyyden.

VK2013 610Ennen telttaan kömpimistä seisoin vielä ulkopuolella katselemassa ympärilleni. Metsä ympärilläni oli pimeä mutta turvallinen, ja kuusten takaa alkoi taivaalle nousta kalpea kuu. Silloin ajattelin, että parasta retkeilyssä on se, että vaikka tulee yö ja pimeä, niin ei tarvitse lähteä kotiin. Saa nukahtaa luontoon kuunnellen kosken kohinaa ja hiljaisuutta – ja aamulla kun herää, voi kuulla jonkin linnun laulavan aivan lähellä.

Jatkuu…

Teksti: Anna Carlson
Kuvat: Sonja Martikainen