Talviretki Hossan kansallispuistoon

TÄYNNÄ! Talvi, vuodenvaihde ja Lupin perinteinen vuodenvaihteen talviretki tulevat jälleen! Tällä kertaa otetaan rennosti ja suunnataan vuokramökille Hossan kansallispuistoon. Mökissä on mukavasti tilaa kahdeksalle, mutta mitään kaupunkilomailua ei ole luvassa – uuttavuotta vietetään kynttilänvalossa ja kamiinan lämmössä! Sauna löytyy tuvan pihasta, ja pihan takaa sitten Hossan kansallispuiston maisemat, joissa voi retkeillä oman mielensä mukaan vaikka hiihtäen tai lumikengillä. Tiedossa on siis rentoa retkeilyä, kaunista luontoa, hyvää seuraa ja mitä parhain aloitus uudelle vuodelle.

Kukin retkeläinen on vastuussa omista ruoistaan ja varusteistaan, tosin varusteita (kuten lumikenkiä) voi lainata Lupin kautta. Ennen retkeä pidetään tapaaminen, jossa käydään läpi retken asioita ja varusteita sekä esimerkiksi ruoka-asioita. Mitenkään sokkona ei siis tälle retkelle tarvitse lähteä! Retkeläisiltä odotetaan kuitenkin perusretkeilytaitojen hallitsemista (tulenteko, maastossa liikkuminen, ruoanlaitto retkioloissa ym.), mutta mikään talviretkeilyn asiantuntija ei tarvitse olla. Retken osallistujien on oltava vähintään 16-vuotiaita.

Retki alkaa aamulla 28.12.2023 Helsingin rautatieasemalta, mistä matkustetaan yhdessä junalla Kajaanin kautta perille. Paluu Helsinkiin tapahtuu samaa reittiä illaksi 4.1.2024. Jos asut matkan varrella, voit tulla matkalta mukaan. 

Retken hinta (Helsingistä junaan nouseville) on 320 euroa aikuiselta ja 300 euroa opiskelijalta.

Sitovat ilmoittautumiset retken vetäjälle Katille: Puh. 0505630457. Ole nopea, paikkoja on rajatusti. Katille voi esittää kaikki mieleen tulevat kysymykset retkestä.

Alkaa:

28.12.2023

Loppuu:

04.01.2024

Paikka:

Hossan kansallispuisto

Tapahtuma