LUP on järjestänyt jo monena vuonna talviretken lumisille maille uudenvuoden kieppeillä. Päätimme tietenkin aloittaa vuoden 2022 ennemmin metsästä kuin kaupungista, ja tällä kertaa telttaillen eikä mökissä majaillen. Meitä lähti joulukuun 2021 viimeisenä päivänä kahdeksan reipasta retkeilijää viikoksi Sallan seudulle tykkylumen kuorruttamien kuusien keskelle uhmaamaan pakkasia ja haikailemaan revontulia.
Kuten (lähes) kaikki retket, tämäkin reissu oli kokoelma kommelluksia. Ensinnäkin retki oli tyssätä alkuunsa, kun tavaroiden kuljettamiseen tilattu tilataksi ei ilmestynyt paikalle, ja retken johtaja, kaksi osallistujaa sekä teltta ja kamiina olivat myöhästyä Rovaniemen junasta. Onneksi matka ei loppunut ennen alkuaan, ja lopulta pääsimme Sallaan onnellisesti kaikkien tavaroiden ja retkeläisten kanssa.
Retken alkuperäinen suunnitelma oli tehdä todellinen vaellus, siirtää telttaa parin päivän välein ja kulkea metsissä ja soilla ahkioita kiskoen. Jo ensimmäisenä iltana totesimme, ettei suunnitelma tulisi toteutumaan. Puoli metriä puuterilunta teki kulkemisesta hankalaa sekä suksilla että lumikengissä, ja täyteen pakatun ahkion kanssa liikkuminen oli lähes mahdotonta. Loppujen lopuksi päädyimme telttailemaan Kolmiloukkonen-lammen rannalla koko viikon ja tekemään päiväretkiä.
Mutta eiväthän kommellukset suinkaan siihen loppuneet! Kolmiloukkoselle päästyämme oli jo ilta ja pimeää, ja ainoa tasainen paikka laavun liepeillä oli jo toisten telttailijoiden käytössä. Niinpä jouduimme laittamaan teltan rinteeseen, jolloin kaikki valuivat kohti kamiinaa koko yön. Eipä sillä, kamiina ei ollut lämmin kuin puolet yöstä, koska puuvajan polttopuut olivat umpijäässä ja paloivat huonosti, ja loppujen lopuksi kamiinan piippu meni noesta tukkoon, jolloin kamiina sammui. Toki ennen sammumistaan kamiina sylki koko lailla savua telttaan. Kamiinan sammumisesta kärsittiin myös kahtena muuna yönä, myös sinä yönä kun lämpötila laski -30 asteeseen, mutta lopulta ongelma saatiin korjattua ja pääsimme nauttimaan heräämisestä lämpimässä teltassa.
Mutta pääsimme me ihan oikeasti nauttimaankin Sallan luonnosta, kun olimme ensin ratkaisseet majoituspulmat siirtämällä teltan tasaisempaan paikkaan ja hakemalla kuivia polttopuita toiselta laavulta. Teimme päiväretkiä lähiseuduille ja ihailimme auringonnousuja ja -laskuja – jotka tosin olivat oikeastaan yhteenkasvanut ilmiö, kun olimme niin pohjoisessa, ettei aurinko kivunnut koskaan näkyviin, kunhan nyt loi valoa ja värejä taivaalle muutamaksi tunniksi päivittäin. Komeita puita, kääpiä, korppeja ja kuukkeleita sekä ilveksen jälkiä kuului myös retken luontohavaintoihin. Iltaisin tähyilimme tähtiä, jotka näkyivät upeasti Sallatunturin laskettelukeskuksen valojen kajosta huolimatta, ja parina yönä näimme revontuliakin. Öisin teltassamme vipelsi rohkea päästäinen etsimässä ruoanmurusia ja tarjoamassa viihdettä kipinävahdille.
Kaikista kommelluksista huolimatta meillä oli retkellä hauskaa, ja ainakin itse lähtisin uudestaankin! (Tosin tällä kertaa käyttäisin enemmän aikaa hyvän telttapaikan etsimiseen…)