Pöllö- ja tähtiretki Nuuksioon 5.-6. maaliskuuta 2022
(Kirjoittanut Kati)
Kevättalvi on parasta aikaa pöllöjen soidinhuhuilun kuunteluun, joten maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestimme pöllöretken Sipoonkorven kansallispuistoon. Samaan retkeen päätimme yhdistää tähtien ja muiden taivaanilmiöiden tiirailua, mikä johti siihen, että retkeä markkinoitiin nimellä ”The Owl and Star Trek”. Saimme retkelle täydellisen sään: pari astetta pakkasta ja lähes pilvettömän taivaan, eli mitä parhaimman tähtien katseluun ja ulkona yöpymiseen.
Retkelle osallistui peräti yksitoista ihmistä, mikä oli hyvin ilahduttavaa, kun ottaa huomioon, että edellisenä vuonna suunniteltu samanlainen retki peruuntui osallistujien puutteessa. Lähdimme matkaan lauantai-iltana ja ajelimme bussilla Kalkinpolttajanpolun alkupäähän. Sieltä lähdimme illan juuri pimentyessä metsäpoluille. Reitti oli selvästi ollut muutaman muunkin kulkijan suosiossa, sillä lumeen oli tallautunut mainio polku – joka oli rinteissä lähes peilijäässä! Mäkien kapuaminen ylöspäin oli työlästä, mutta alaspäin pääsi helposti, joskin ajoittain kivuliaasti, jos vain suosiolla istui alas ja liukui pyllymäkeä.
Ensimmäisen pysähdyksen teimme Högbergetin laella, mistä oli hyvät näköalat joka suuntaan. Katselimme tähtiä ja ohuen ohutta kuunsirppiä, joka pääsi erityisen hyvin oikeuksiinsa kaukoputken läpi ihasteltuna. Tiirailimme myös Seulasten tähtikuviota kaukoputkella, mikä oli ainakin allekirjoittaneelle koko retken kohokohta! Hämmästyttävän monta tähteä sielläkin näkyi, kun sai katseluvälineeksi muutakin kuin omat silmät.
Högbergetiltä jatkoimme matkaa Kalkkiruukin laavulle, missä sytytimme nuotion ja söimme iltapalaa. Sitten tutustuimme pöllöjen huhuiluun kuuntelemalla niiden ääniä nauhoitteena. Myöhemmin vaeltelimme takaisin Högbergetille katsomaan tähtiä uudestaan, ja matkalla pysähdyimme muutamaan kertaan seisomaan pimeässä ja kuuntelemaan pöllöjä. Saalis tosin jäi laihaksi: kuulimme ehkä yhden varpuspöllön kimeät vihellykset, mutta emme ole siitä aivan varmoja, ja yksi retkeläinen kuuli mahdollisesti helmipöllön puputuksen. Onneksi Högbergetiltä näkyi hyvin tähtiä, vaikka Uranusta emme valosaasteen takia löytäneetkään. Pohjoisella taivaalla näkyi kelmeää vihreää hohdetta, joka saattoi olla himmeitten revontulten loimua, tai sitten se oli vain pilvistä heijastuvaa kaupungin valoa. Oli kummin oli, hauskaa siellä mäellä oli kuitenkin!
Palailimme laavulle puoliltaöin ja nukuimme aamuun asti lähekkäin kuin sillit suolassa. Päivän valjettua ei ollutkaan enää muuta puuhaa kuin syödä aamupalaa nuotiolla, pakata ja tallustella bussipysäkille kotimatkan alkajaisiksi. Vaikkei pöllöjä yöllä juuri kuulunutkaan, oli tähtitaivas komea ja kuunsirpin katselu kaukoputkella hauskaa, ja kaikilla tuntui olevan kiva retki. Kun kerran tämä reissu oli näin suosittu, voisi ensi keväänä olla tilausta uudelle tähti- ja pöllöretkelle, ehkä nyt johonkin toiseen kohteeseen.
